Hömppäleffa-arvostelu (K-18)

Tänään minulla oli ilo ja kunnia osallistua tukemani taidemuodon kollektiiviseen elämykseen. Veikkaaja ei aina voita, ei edes leffassa.

Katsojan kommentit


Olin ystävättäreni kanssa katsomassa joulukuussa ensi-iltaansa viettänyttä suomalaista elokuvaa Ainoat oikeat. Näkemästäni heräsi epäilys, että ajatuksena on ollut keksiä suomenoloihin sopiva sovellus Sinkkuelämästä. Kolme erilaista naista, ystävyyttä, miessekoiluja ja naurua, idyllisiä kuvia Saariniemestä, Aleksanterinkadulta, talviasuttavasta talosta Vesijärven rannalla, notkumista kantakapakassa ja tietenkin kikatusta vaatekaupan pukukopissa.

Yleisössä suklaarusinoita ja pähkinäsekoitusta popsivaa rouva Jokista harmittaa, kun rakastelu latistetaan kahden ihmisen yhdynnäksi. Eikö edes elävissä kuvissa asiassa kyetä luomaan miehen ja naisen välille hellyyttä, hurmion hetkeen läheisyyttä ja läsnäoloa?

Ainoat oikeat –leffassa ei vilauteta tissejä tai herkutella petipuuhilla, mutta silti katsojalle jäi jälkimakuna ajatus kotikutoisesta pornoleffasta, missä käsikirjoittajalta ei vaadita kovin kaksisia taitoja johdatella miestä ja naista itse asiaan. Vitsi kerrotaan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, ymmärsivätkö nyt kaikki? Uudestaan ja eri kaverin kanssa!

Varoitus: elokuva sisältää 

harhaanjohtavaa mielikuvaa seksistä


Kulttuurielämyksen jälkeen ryystimme kermavaahtoherkkujamme uutukaisessa ja lähes tyhjässä Helsingin Starbucksin kahvilassa ja mietimme katsojille tarjoiltua satua rakkaudesta, naisen toiveista, haaveista ja seksuaalisuudesta. Onko todella niin, että nainen kokee puhdistavana kokemuksena, kun tuntematon äijä rassaa putkiston?

Ehdotankin, että… 

Villinvapaataseksiäilmansitoomuksiatuntemattomienpanijoidenkanssa -elokuvissa tulisi olla varoitus suojaamattoman seksin vaaroista, muistutus sukupuolitautien tarttumisesta ja tietoa, mistä saa lisätietoa ja tukea.

Vapaus, veljeys ja tasa-arvo!


Nyt meni paasaukseksi, mutta lisään vauhtia. Miksi suomalainen nainen esitetään karskina, äijempänä kuin äijät seitsemänkymmentäluvulla, jolloin Esson baarissa sentään notkui ihan oikeita rekkakuskeja ja suhareita, raksamiehiä ja jätkiä, jotka ahmivat jättiannoksen rasvassa keitettyjä, reilusti suolattuja ranskalaisia ananasviipaleella koristellun pihvin kera?

Onko vahva nainen toisinto miehestä? Jos näin jossain on päätetty, miksi esikuvaksi on valittu sellaiset rentut, joiden lähellä ei naisihmiset oikeasti edes viihdy? 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hän kirjoittaa minulle kaukaisesta maasta

Unien tulkinta

Kuinka rouva Jokinen voisi päästä tunnelmaan, kun kuolema on kolmantena pyöränä?