ASIAKASTA ISKETTIIN IKEASSA

Olin samaan aikaan otettu ja järkyttynyt. Muoviseksi tötteröksi pakatun untuvatyynyn puristelu rintaani vasten tuntui nololta. Olin tullut nähdyksi hetkenä, jolloin olin mielestäni näkymätön.

MIES NÄKI IKEASSA
VASTUSTAMATONTA KAUNEUTTA

Rouva Jokisen asioidessa jouluruuhkassa Ikean vuodevaateosastolla joulukuussa 2013 hämmentyi hän erään ennalta tuntemattoman miehen keskustelunavauksesta.

- Oletko suomalainen, ihan oikeasti suomalainen? tummasilmäinen kyselijä epäili: -  Sinähän olet iloinen!

Rouva Jokiselle selvisi, että vähintään kolmekymmentä senttiä lyhyempi casanova oli Montenegrosta, jossa kaverin mukaan aurinko paistoi aina ja meri välkehti sinisenä. Pisamista äijänretale oli päätellyt rouva Jokisen olevan temperamenttinen, ehkäpä jopa tulinen punapää!

Harrastuksekseen rouva Jokinen ilmoitti lastenhoidon.

- Jos on lapsia, onko myös mies? valloittaja tiedusteli tahtiaan hidastaen.

Rouva Jokinen vastasi totuudenmukaisesti: - Maailman paras.

- Pahoittelen häiriötä ja toivotan hyvää joulua, ukko painoi lakkinsa päähänsä nyökäten pettyneenä hyvästiksi.

                

Likaiset hiukset piilotettuna esikoiseni karheasta villalangasta virkkaaman pipotekeleen alle, ylläni kulahtanut villatakki, keinonahkainen minihame ja pitkiä kinttuja lämmittävät legginsit, punaisissa Nokian kumisaappaissa karvavuori. Kaikki 180 senttiä palvovien silmien häpeilemättömässä tarkastelussa.

KRIITTINEN MIELI
HÄMMENTYY HYVÄKSYNNÄSTÄ

Oliko mies hullu, perverssi vai ihminen, joka näki kauneutta tavaratalossa? Miksi valitsin keskimmäisen? Enkö pidä itseäni kauniina, tietenkin pidän, enkä kuitenkaan. Luettelen ulkomuistista teesini: Minut on luotu, Luoja ei tee virheitä, jokainen ihminen on kaunis omalla tavallaan tai ainakin arvokas juuri sellaisena kuin on.

Jos listani on totta, miksen elä kuten ajattelen? Nuorena luotin ihmiseen, joka arvioi roisisti, huomasi virheeni, nosti rimaa ja käski hyppäämään. Epäilin nuorukaisia, jotka kuiskivat hellästi. Suukottelivat merkityksettömiä sanoja. Sellaisia kuten kaunis, ihana, suloinen, lahjakas, sopiva, hah, kirsikkana täydellinen.

Olenko muuttunut? Onko kuuluisa armo astunut kuvioihin? Enkö edelleen vaienna kanssakulkijat tai ainakin hiljaisesti ihmettele heidän sanojaan. Kiitän kohteliaasti ja siivoan maahan varisseet sanat sinne minne ne kuuluvat.