KOTIASIA

Tule auttamaan, pyydän hengästyneenä. - Mitä tapahtui? - Kauhea kipu, sanon ja ojennan jalkani kotitohtorin tarkasteltavaksi. Hän tuijottaa näkemäänsä ja ihmettelee: - Onpa oudon näköinen! Outoja läiskiä! Sattuuko tästä? - Ei se jalka!! Ei pottuvarvas!! Ne läiskät on mustaa kynsilakkaa, pikapaikkasin sunnuntaina sukkahousut. (* Karmea urheiluvamma yllätti Kaikki alkoi siitä, että tilasin netistä lenkkarit. - Ei niin tehdä, poikani opasti jälkikäteen. - Ensin käyt kokeilemassa kaupassa ja sitten tilaat sieltä, mistä halvimmalla saat. Mutta kun. Rouva jokinen oli ihastunut väriin. Niin minulle on käynyt ennenkin, että ulkonäkö on hurmannut, vienyt menessään. - Oliko sulla liian pienet kengät? Luottohenkilö tutkaili haavoittunutta enkeliä. Varpaan iho on rikki ja tulipunainen. Ikävä kepponen niin kauniin värisiltä kengiltä, rouva Jokinen pohti ja mietti, miten surkeaa on kulkea, kun jokainen askel on kivulias. Silloin kun tossu sopii, kenkiä ei huomaa. Sit...

Sori, en oo ehtinyt kirjoittaa. Oon ollut lenkillä! Pysähdyin juttelemaan elokuisena iltana naapurin kanssa. Hän sanoi, tarkoittaen rouva Jokista, ”on” ja sitten hän silitti kädellään poskensa ihoa ja sanoi ”tästä”.   Tiedättekö sen tunteen, kun toinen sanoo jotain ja olet melko varma, mitä hän tarkoittaa ja jatkat keskustelua olettaen, että puhutte samasta asiasta. Niin rouva Jokinen tekee päivittäin vain huomatakseen, että puolison kanssa homma usein tössähtää. Kuten pyörän rengas pehmeällä hiekalla tai sateen nuolemalla kalliolla, sutii jonnekin ihan toisaalle, kuin ajatuksissaan oli menossa. Ja sitäkin rouva Jokinen on miettinyt, miten sama sana voi kahdella eri ihmisellä tarkoittaa niin eri asioita ja kuinka nopeasti tavallinen lause voi saada ihan päinvastaisen merkityksen. Esimerkiksi ”kulta, onko nämä sinun sukkasi?” kuulostaa harmittomalta, mutta saattaa olla todellinen maamiina. Rouva Jokinen miettii, mitä ihmettä hän kirjoittaa. Minunhan piti kertoa siitä sateis...