Translate

torstai 21. toukokuuta 2015

Radiogaala 2015 ja punainen mekko

No huh huh, mitä epäilyjä! Että minulta puuttuisi puhti ja into kirjoittamiseen. Potaskaa on myös se, että kaikki olisi jo raapustettu tai että rouva Jokisen sisäiset solmut olisi avattu, langat lajiteltu, keritty tiukoiksi pikkupalloiksi ja hallitusti aseteltu värikoodattuihin rasioihin. Minä mihinkään laatikkoon mahdu!

Rouva Jokinen tapaa julkkiksia ja hehkuu itsekin punaisella matolla


Mutta elämä on vain niin hauskaa! Ja kaikenlaista tapahtuu ja minäkin olin työkavereiden kanssa juhlimassa tämän vuoden Radiogaalassa. Ylläni oli ylellisestä italialaisesta hehkuvan punaisesta villasekoitekankaasta käsityönä valmistettu juhlaleninki. Kyllä, rouva Jokinen nyökyttää, näytin upealle!

Mutta se onkin oma tarinansa se punainen mekko, jonka Rebecca kykeni kuvittelemaan ylleni siinä vaiheessa, kun rouva Jokinen itkeä tihrusti, ettei löydä kaupasta itselleen sopivaa, hyvin istuvaa kietaisumekkoa.

Voi ei, vyötärö pitäisi mitata!


Meni viikkoja ennen kuin Rebecca sai pysäytettyä karkuun juoksevan asiakkaansa ja houkuteltua mittaukseen. Että mittanauha kiedottiin rouva Jokisen vyötärölle ja että Rebecca sai katsoa mittanauhan ilmoittaman vyötärönympärystä ilmoittavan numeron ja kirjoittaa vieläpä muistiin.

Ammattitaitoisena henkilönä, Rebecca jatkoi työtään. Mittaili ja merkitsi muistiin. Jutteli niitä näitä ja kertoi kroppani hyvistä puolista.
– Mistä olet saanut päähäsi, että olet iso! Rebecca puuskahti.
Hän maalasi eteeni herkullisen kuvan rouva Jokisesta uusi leninki yllään. Katselin mallikuvaa ja silitin kädelläni kangasta. Maiskuttelin ajatusta, että hihoissa on riittävästi pituutta, vyötärö kaivettu esille ja decoltee aseteltu aistikkaasti.

Sain useita viestejä, joihin en vastannut ja meni viikkoja ennen kuin Rebecca sai minut uudestaan houkuteltua kokeilemaan mallikappaletta. Että pysähdyin peilin eteen ylläni koekappale, josta otettiin vielä vähän tuosta pois ja tuohon muutama nuppineula.  Ennen juhlia olin varma, etten mahtuisi pukuun, mutta hyvissä ajoin ennen H-hetkeä Rebecca saapui luokseni rauhallisena kuten aina. Ystävällisenä, mutta päättäväisenä hän luovutti valmiin puvun, auttoi luomuksen päälleni, kertoi vinkit koruista ja kengistä ja sukkahousujen sävystä ja rouva Jokinen katseli itseänsä peilistä ymmärtämättä, että siinähän oli todellakin rouva Jokinen.

Wautsi wau!


Käsityönä, mittojeni mukaan valmistettu puku oli enemmän kuin upea. Isona tyttönä arvostin sitä, että ylläni oli jotain kaunista, muotojani myötäilevää, ihanaa, laadukasta ja naisellista. Olen niin lopen kyllästynyt valmisvaatteiden tarjoamaan telttamalliin ja harmaisiin vaakaviivoihin maksipuseroissa ja lötköihin saumurilla posotettuihin putkimallisiin kolttuihin. Miten nainen voi olla juhlavalla fiiliksellä, jos yllään on muodoton t-paita, johon on paljetein tai kohoprintillä kiinnitetty sloganeita kuten I’m a dreamgirl tai La vie est belle!

Hiusmestareiden Heini laittoi minulle juhlameikin ja toteutti juhlakampauksen. Illan saapuessa olin valmis Radiogaalan punaiselle matolle kameroiden eteen. Mikä juhlafiilis!

Seuraavana aamuna työkaveri bongasi rouva Jokisen Iltasanomien viihdeuutisten videoklipistäJenni Vartiainen on täykky, mutta sellaiseksi tunsi itsensä myös linssilude punaisessa mekossaan. 

Poikkeuksellisesti liitän oheen kuvia Rebecan käsityönävalmistamasta juhlaleningistä ja kauniista rouva Jokisesta, joka hehkuu onnellisena kauneudesta.

Niskaote ja valtakunnallisen #Hiljaiset -kampanjan isä Sami Kuusela.

Punaisessa mekossa hehkuva rouva Jokinen selfiessä
seuranaan palkinnon Radiogaalassa pokannut 
Pertti Kurikan Nimipäivistäkin tuttu Kari Aalto.

Pukuselfie.
Jännitin kestääkö kampaukseni oikeasti aamusta iltaan asti. 
Heini Hiusmestareista takasi, että kikkurat pysyvät 
ja lupaus piti ja kampaus kesti. 
Kiitos!