KOTIASIA

Ne sanoi, että oot huijannut. Että kaikki nää vuodet, miksi sä teit niin? Miksi puhuit niin? Sanoit, että kaikki on hyvin.  Vessaselfie, jonka rouva Jokinen otti itsestään lauantaina.  Ei, ei minua purista, et tukahduta, et ahdista kuten ennen. Silloin, kun olimme erottamattomat. Kun olit kietoutunut ympärilleni, ottanut syleilyysi kuin lyhtypylvästä kiertävä villiviini. Rönsyilit itsesi ylimmäksi, kieputit, kuin tiukkaan pakettiin, kuin nyörillä, kuin paperinarulla, kuin nippusiteillä, kuin kuminauhalla, ei, ei kuminauhalla, se joustaa, se hapertuu, se katkeaa venyttäessäni sitä äärirajoille. Sinä et antanut periksi. Kuljit kintereilläni. Jokaista askeltani, jokaista liikahdusta, seurasit minua ja valtasit alaa. Vyöryit ylitseni, tukahduinko minä. Sitä sinä et saanut. Olet vieläkin läsnä. Miksi valehtelisin? En ole unohtanut. Ketä huijaisin? Mutta ote on heiveröisempi. Askel kevyempi. Ajatuksissani naurahdan. Hyräilin seisoessani pihalla. Keltaiset pähkinäpuun le...

Sori, en oo ehtinyt kirjoittaa. Oon ollut lenkillä! Pysähdyin juttelemaan elokuisena iltana naapurin kanssa. Hän sanoi, tarkoittaen rouva Jokista, ”on” ja sitten hän silitti kädellään poskensa ihoa ja sanoi ”tästä”.   Tiedättekö sen tunteen, kun toinen sanoo jotain ja olet melko varma, mitä hän tarkoittaa ja jatkat keskustelua olettaen, että puhutte samasta asiasta. Niin rouva Jokinen tekee päivittäin vain huomatakseen, että puolison kanssa homma usein tössähtää. Kuten pyörän rengas pehmeällä hiekalla tai sateen nuolemalla kalliolla, sutii jonnekin ihan toisaalle, kuin ajatuksissaan oli menossa. Ja sitäkin rouva Jokinen on miettinyt, miten sama sana voi kahdella eri ihmisellä tarkoittaa niin eri asioita ja kuinka nopeasti tavallinen lause voi saada ihan päinvastaisen merkityksen. Esimerkiksi ”kulta, onko nämä sinun sukkasi?” kuulostaa harmittomalta, mutta saattaa olla todellinen maamiina. Rouva Jokinen miettii, mitä ihmettä hän kirjoittaa. Minunhan piti kertoa siitä sateis...