Translate

tiistai 6. lokakuuta 2015

Unien tulkinta

 -Tule, mieheni hoputtaa.
- Miksi minä?
- Osaat laulun.

Mumisen sanoja, miten sinne pääsikään, panikoin.
- Eikö hän ole ex cathedra näissä asioissa? Miksi minun pitäisi laulaa taivaasta? Onhan hänellä La divina commedia.

Vesimassa jylisee voimallisena, suurimmmat aallot paiskautuvat vaahtopäinä rantakallioon, jossa seisomme odottamassa arvovierasta. Suuren siveltimen vetoa muistuttava taivas yhdistyy tyrskyihin aivan kuin harmaa, repaleinen vaate kätkisi horisontissa välähtävän valon, oliko se laiva?

On lokakuu. Ajattelen Titanicin tuhoa, M/S Estoniaa, puffetpöydän runsasta tarjontaa ja kepeästi taustalla soivaa musiikkia, Itämerellä kelluvia hahmoja.

- Emme voi luottaa, että titteli takaa sisällön, mieheni kuulostaa kohtalokkaalta.
Ryhdistäydyn, olen valmis.

Pyörälläkö vinhasti polkien/Autollako ajan/Vaiko raketilla meen/Milläs minä pääsen taivaasen?

Paavia ei näy. Seison tukevasti rantatörmällä, on kylmä. Myrsky on kastellut odottajat. Kaukaisuudessa kelluu kontti.
- Onko Franciscus kontissa? Silloinhan hän voi päätyä minne tahansa. Kuin pulloposti tai vajota syvyyksiin.

Herään hämmentyneenä.


Uni on niin erilainen. Poikkeaa viimeaikaisista. Rouva Jokinen ei hymyile. En ole onnellinen, poskeni eivät punoita.

Seuraavana yönä istun linja-autoasemalla. Moderni tila täyttyy matkustajista. Silmäkulmasta seuraan liituraitapukuun laittautunutta miestä, joka harjoittelee lipun ostamista automaatista.

Miksi vieressäni istuvalla Maila-mummolla on evakkovaatteet yllä? Miksi hän on hiljaa? Kuka on kietonut karheasta kankaasta kudotun huivin hänelle päähineeksi? Miksi tavarat ovat nyssäköissä, jotka on sidottu pakettinarulla kannettaviksi?

 Tilanne muuttuu lasiovien avautuessa.


- Presidentti, ihmiset supattavat.
Hän tulee luokseni ystävällinen ilme kasvoillaan. Kotimaani keulahahmo on charmantti ja sulavakäytöksinen, aivan kuten mielikuvissani.

Tartun ojennettuun käteen ja Sauli Niinistö katsoo minua iloisesti.
- Leikitään, että kaikki on hyvin.
- Anteeksi?

K.J. Ståhlbergin manttelinperijä nauraa hyppiessään tuolien selkänojilla, tasapainoillessaan istuinten käsinojalta toiselle. Minä seuraan, puristan Suomen puolustusvoimien ylipäällikön kättä ja matkin mukana: - Kaikki on hyvin, lallalla laa, kaikki on hyvin.

Mitä unet tarkoittavat?


Sisko, jolle rouva Jokinen jakaa oudot ja epävarmat ajatuksensa, pohtii yöllistä näkyä. Yhteiskunnallisesti valveutuneena hän näkee unissa yhtymäkohtia yksilön ja yhteisön vuoropuhelusta. Heidillä on asiasta osuvia ilmaisuja kuten reflektointi ja frustraatio.


Rouva Jokinen kuulee pulisevansa, miten helpottunut on ymmärtäessään, ettei suinkaan prosessoinut itselleen tärkeää ihmissuhdetta, vaan alitajuisesti haki selitystä ympärillään kuohuvalle maailmalle, jonka kokee olevan pois raiteiltaan: - Huoh, eihän uni liittynyt mitenkään minuun.


Kotipihalla sen tietää, milloin päivä päätyy myrskyksi.