Pienten ihmisten unelmahousut
Rouva Jokinen iltalenkillä. Tarkkasilmä huomaa, että vain toinen nappi on korvassa. Toisella kuuntelen, sillä minulla on nykyään lenkkiseuraa!! Mutta siitä kerron myöhemmin, vaikka onkin huippu juttu. Pihapolulla tuli vastaan pikkuinen hiiri. Se oli harmaa, niinhän ne usein ovat ja sillä oli söpöt korvat ja vielä söpömmät silmät. Hiiri oli niin pieni, että tuskin erottui kivisellä polulla. Me tuijotimme hetken toisiamme, ihan liikkumatta ja paikoillaan ja silloin ajattelin sinua. Niin, kyllä minä olen ajatellut blogia, vaikka en ole kirjoittanut. Oikeasti kirjoittanut. Kirjoittanut niin, että rouva Jokisen touhuista olisi voinut lukea. Katsellessani sitä pikkuista hiirtä ajattelin, että se varmaan toivoi hetken olevan ohi. Aivan kuten minä toivoin ja olen toivonut. Hartaana olen käynyt nukkumaan odottaen muutosta ja aamulla herätessä tarkistanut tilanteen. Mutta aika ei ole vakio. Se päättää, mitä haluaa. On pitkästyttävänä läsnä ja kun sen aika olisi