Translate

tiistai 16. elokuuta 2016

Katso kuvat: Syksyn yllättävin vaatevinkki


Rouva Jokinen osti seitsemänkymmenen prosentin alennuksella kaksi villasekoitekankaasta valmistettua ruutukuosista vekkihametta Lindexin alennusmyynnistä. Toinen mahtuu melkein, toinen vain unelmissa. Kuinka hullua, rouva Jokinen!

Kummatkin leningit palauttavat mieleeni lapsuuden karhentelevat sukkahousut ja kutittavat slipoverit. Suuren hakaneulan, jolla skottiruudullinen kiltti laitettiin helmasta kiinni. Äidin tuoksun, hopeisen sormuksen ja saapikkaiden korkeat korot hänen kumartuessa solmimaan tumman ruskeaa nauhaa rusetiksi hiuksiini.

Katselen ostoksiani. Toisessa on tekonahkaiset somisteet ja toisessa kultainen vetoketju. Se isompi on kokoa 44 ja pienempi 42. Leveämmässä vyötäröä voi säätää, kapeampi on kuin nukenvaate huoliteltuine yksityiskohtineen.

Jos mekko mahtuisi, se olisi täydellinen.


Rouva Jokista naurattaa ajatus, että hän olisi ostanut itselleen sopivan vaatteen. Hyvänen aika, eihän siinä olisi järkeä. Niinhän minä olen tehnyt. Ostanut mukavia, venyviä, periksi antavia, joustavia resorivyötäröitä ja vatsaa häivyttäviä paituleita. Aina isompia rintsikoita ja jättikokoisia trikoopöksyjä. Sloggin peruspikkareihin vajosin. Lösähdin. Eksyin ja kadotin itseni maksimekkoihin. Piilouduin kuin peitto pussilakanaan.

Onneksi keksin ostaa liian pienet farkut. Ne puristivat esille totuuden, että jotain pitäisi tehdä tai olla tekemättä. Olen vaatteiden avulla avittanut itseäni nyt useita kokoja kevyemmäksi.

Tavoitevaate voi olla vanha ihastus tai löytö alelaarista.


Kun tiistai-iltana kiemurtelen hameeseen, se on revetä. Vetoketjun hakaset sojottavat kauaksi toisistaan kuin kaksi erilleen kasvanutta ihmistä. Kangastilkku ei peitä kauttaaltaan peppuani ja oloni on epämukava. Hengittäminen on haasteellista ja keskivartalolihavuus on konkreettista. 

Otan kuvan muistoksi. Julkaisen sen sun iloksi. Tältä näytän tänään – mutta, mutta - eräänä päivänä julkaisen kuvan, jossa mekko näyttää sopivan ylleni. Tämä on mun tavoite.

Tämä ei ole tyylimoka, vaan tietoinen valinta.

Tyhjäksi juotu kahvikuppi, sormus nimettömässä tai leima passissa ei ole unelmointia. Unelma on jotain, jota toivot, hellit öisissä ajatuksissa, suukottelet saadessasi. Se on kuin hyvä kirja, jota kiikutat mukanasi arjen kiireessä, luet ruuhkajunan hälinässä ja tauon jälkeen ahmit onnessasi.

Kuin kesäinen viljapelto tulentuu tai kukkasipulipussin kukat aukeavat loistoonsa. Sitä saa mitä tilaa, sanotaan. Vaan ei se kyllä aina mene niin, rouva Jokinen tuhahtaa. On sitä tullut tilattua spagettia ja lihapullia, mutta kanttarellikastiketta on lopulta loroteltu uusien perunoiden seuraksi.

Ei kaikki ole niin mustavalkoista kuin nuorena luulee. Sitä odottaa tulevansa lohdutetuksi, kun itkettää. Että hymyyn saa hymyn ja rakastetultaan lempeän katseen. Että sinä näet minut kauniina silloinkin, kun ohi kiitänyt Bemari on humauttanut rapavedet päälleni.

Pöh, ei maailma ole reilu.


Ehkä siksi ja juurikin tästä syystä, haluan kannustaa sinua, rakas lukija, etsimään jonkin asian, joka muistuttaa taivaalla kiitävistä pilvistä, Atlantin vaahtopäistä, Lemmenjoen hippusista. Simpukankuoren, prässätyn villiyrtin, korvattoman kupin, rypistyneen kirjeen, haalistuneen kuvan. Ehkä se on sana tai lause, jonka kirjoitat liitutaululle. Rouva Jokisella skottiruudullinen leninki, jonka hän tallentaa kännykkänsä taustakuvaksi.

Toiset eivät ehdi kuunnella, jotkut eivät ymmärrä ja ilkeät kengällään stumppaavat hehkuvan. Pidä sinä kiinni oikeudestasi unelmoida.

Mistä sinä unelmoit syksyllä?






sunnuntai 7. elokuuta 2016

Hurja yllätys puntarin lukemassa

Ihan pakko oli vielä keskellä yötä pistää sulle viestiä, että elämässä on toivoa! Myös sellaisissa asioissa, jotka joskus odotuttaa. Kuten esimerkiksi nyt tämä mun painoasia, että koko kesän olen kitkuttanut tiukasti ilman sokeria. Ei jäätelöä, suklaakastikkeita tai nompparelleja, ei pirtelöä tai softista. En ole sekoitellut makeaa jääkahvia ja vaniljasiirapin olen jättänyt tilaamatta, jos siinä on ollut valkoisia kiteitä ainesosana.

Mutta mitä sitten, kun mitään ei tapahdu, vaikka yritän!


Minua jo meinasi hermostuttaa mokoma, että en syö mitään hyvää ja silti tuloksia ei tapahdu. Aivan kuin paino olisi päätetty ylemmältä taholta pitää siinä, missä se oli kesän alussa. Ja vaikka kuinka mittasin itseni puntarilla ja ensin vähensin villatakin, sitten riisuin paidan, otin housut pois ja lopulta alusasun niin nakupellenäkin lukema jumitti samassa tutussa numerossa.

Kunnes tänään…


Kaksi kiloa painosta oli hävinnyt! Jokainen painoansa pudottava tietää, miltä se tuntuu, kun satagrammaakin on saanut karistettua kantamustaan, mutta tällä kertaa tämä mittarilukema merkitsi minulle ehkä eniten ikinä, sillä samalla tavoitin ja ylitin näkymättömän rajan. Painon pudotuksen alussa mulla oli ”maaginen raja”, että jos mä siihen pääsisin, niin… Ja nyt kuukauden päivät se on tuntunut ylivoimaiselta saavuttaa. Niin lähellä ja liian kaukana. Se, mitä olen yrittänyt hampaat irvessä jo pidemmän aikaan, toteutui yllättäen tänään. Kuinka hienoa on jatkaa tästä!

Kiitos kaikille kannustuksesta. Myös ystäville, jotka ovat alkaneet liikkumaan tai vaihtaneet ruokailutapojaan terveellisemmiksi. Tule sinäkin mukaan, joka suunnittelet hyviä asioita itselles.

Tässä on tavoiteeni: viisi kiloa vielä


Mulla on tavoitteena pudottaa painoa vielä ja saada vyötärö esille pehmeästä massasta. Kun tänään vedän vatsalihakset oikein tiukoille, pintakerroksessa ei ole havaittavissa minkäänlaista liikettä. Kestää tovi, ennen kuin lihakset saa näkymään.

Epätoivoisessa ”jumittamisvaiheessa” pidin kiinni terveellisestä elämäntavasta, sillä ajattelin, ettei se ainakaan pahenna asiaani. Henkisesti tuntui kuitenkin tosi raskaalle huomata, ettei mitään näkyvää tapahdu.

Minä aion jatkaa kohti kevyempää oloa ja sulatella keskivartalooni kätkeytynyttä rasvaa. Luin jostain, että kävely on yksi tehokkaimmista tavoista vaikuttaa asiaan.

Muistatko näitä: hyppynaru, twist ja hulahula-vanne?


Hankin heinäkuussa Stadiumin alennusmyynnistä kivoja juttuja, joita olen testaillut kotona. En olisi uskonut, että hyppynarulla hyppiminen voi olla niin haasteellista. Samaan aikaan pitäisi ponnistaa koko kroppa irti maasta ja heiluttaa käsiä niin, että naru menee jalkojen alta ja sitten se tehdään nopeasti uudestaan ja vielä useamman kerran.

Ostin lähikaupasta twistin. Muistatko lapsuudesta venyvän kuminauhan, joka viritetään esim kahden puun väliin niin, että siinä sitten pompitaan nilkkoja ja vyötäröitä. Vähän vaikeaa selittää, vielä hankalampaa hyppiä, mutta hirmu hauskaa.

Hulahula-vannetta olen myös pyöritellyt. Se valahtaa saman tien nilkkoihin, mutta luotan oppivani vanhan taidon. Ehkä laitan joku päivä videon sinua hauskuuttamaan.

Ei sen tarvitse olla kallista tai erikoista, tärkeintä on tehdä jotain. Pienikin liikahdus on iso askel pitkällä matkalla. Ja jos et nyt jaksa liikkua, ole rähmällään. Kyllä siinäkin kaloreita palaa ja ainakin olet oikealla tiellä.

Mulle painonpudottaminen on merkinnyt paljon parempaa oloa. Lapsuuden liikuntaleikit palauttivat mieleeni hauskuuden, jonka olen kadottanut. Aikoinaan sitä pomppi kaiket päivät ihan vain ilosta ja niin olen päättänyt liikkua tulevaisuudessakin.

Tänään sain uutta intoa jatkaa kuntoremonttia. Lähtiessäni illalla lenkille, kaikki oli kaunista ja kuvasin sinullekin reitin varrella havaitsemaani. Kuten esimerkiksi katuvalot, jotka syttyivät jo yhdeksän aikaan! (Kääk!!!!!)


torstai 4. elokuuta 2016

Testaa kuka Muumilaakson liikkuja olet?

Miten löytää oma liikuntamuoto? Rouva Jokinen kehittelee mielessään kikkoja kuten esimerkiksi testin, jossa sopivan tyylin löytäisi muumilaakson henkilöhahmoihin perustuen.

Kuka muumimaailman hahmoista sinä olet? 


Muumimamma
Jos olisit muumimamma, sinulle tyypillinen liikunta olisi ehdottomasti arkiliikunta. Kotitöissä tössöttäisit tarpeellisen määrän päivän askeleista samalla kun motivaatiosi kasvaisi saadessasi olla muiden yhteydessä.

Muumipappa
Muumipappa pitää myrskystä ja niin myös sinä. Etsit vastusta tuntemattomasta ja tykkäät testata fyysisiä rajojasi. Rajumyrsky on sun juttu.

Pikku Myy
Oletko Pikku Myy? Löydät iloa extremlajeista ja haluat erottua porukoista. Sinua ei korkeat paikat huimaa ja olet valmis testaamaan uusia juttuja. Et arkaile elää.

Hemuli
Oi, oletko luontoa tutkiva Hemuli? Hän löytää liikunnan riemun sieltä, missä on kaunista, harmonista ja kiireetöntä. Ehkä pysähtyminen merkitsee sinullekin liikettä ja eteenpäin voi mennä myös liikahtamatta.


Jaa-has, kehenkäs rouva Jokinen sitten itsensä samaistaa?


Tätä kirjoittaessani elokuinen ukkkosrintama vyöryy kuusiaidan yli. Tuuli huojuttaa omeanpuita, sade rummuttelee ikkunaruutua ja ajatukseni hakeutuvat salamoinnista aktivoituviin hattivatteihin, Tove Janssonin luomiin hahmoihin: Primadonnaan ja Voimamieheen.

Tjaa, ehkä olen helposti hermostuva Viljonka, joka liikahtaa pienessä paniikissa. Motivoituu uhkakuvien edessä. Pelastaa itseään itseltään. Tai saatan minä olla tuo vihreästä huopahatusta tuttu hahmo, joka viihtyy omissa ajatuksissaan, vaeltaen yksikseen yli kukkuloiden vuodenaikoja myötäillen. Hmm, rouva Jokinen pohtii kuinka hankalaksi tämäkin leikkimielinen liikuntatieteellinen tutkimus muodostui. Miten nopeasti sitä voi kieputella korkkiruuviksi itselleen laatiman kyselyn vastaukset ja saada vääristyneen tuloksen asenteellisesti laadittuihin oletuksiin täydentäessään vastauksiaan ennalta arvattavin ajatuksin. 

Hauskuus on yhtä kaukana kuin todenmukaisuus ihmisen yrittäessä löytää totuutta itse itsestään. En tavoita varjoani, en kykene koskettamaan kyynerpäälläni kasvojani ja kohdatessamme sinä näet rouva Jokisen lapaluiden liikkeen, pisamaisen selän, kihartuvat niskavillat. Minulla menee silmät kieroon ihmetellessäni nenääni.

Etês-vous prêts?


Päädyn esi-isään. Vapauduin uimahuoneen kaapista ja roikun nyt kristallikruunussa. Kun palaat kuntosalilta, hikiseltä maratonilta, uimahallin kolmos radalta, napatanssin alkeiskurssilta, sauvakävelyltä, höyryttyäsi avannossa, hallitessasi huukit ja krimpit, lyötyäsi kunnarin, hypittyäsi esteiden yli ja alitettuasi ennätysajan, löydät minut turvallisesta nurkasta, painautuneena lämmintä kivimuuria vasten, kaakeliuunin takaa, sieltä, missä lähtiessäsi olin.