KOTIASIA

Oheinen kirje on julkaistu vastaanottajan luvalla ja hän tätä alunperin ehdotti.  Miksi ihmeessä? Rouva Jokinen puhisi miettien, mitä ystävä oikein tarkoitti. Julkaista nyt henkilökohtainen kesäkirje!? Mitä ideaa siinä olisi? Rouva Jokinen oli tyrmistynyt - ehkä ripauksen loukkaantunut. Eihän hän viestejään koko maailmalle lähetä, postita kuin suoramyyntimainoksia tai varainhankintaviestejä henkilökohtaisella personoinnilla ja kivalla kuvalla varustettuna... rakastettu ystävä... Argh! hän jupisi tömistellessään puutarhassa. Ärsyttävä tyyppi! Pohdittuaan asiaa kuukauden päivät, rouva Jokinen ajatteli, että mitä minä nyt näin jurnutan, onhan kaikilla upeilla kirjoittajanaisilla ollut kirjekavereita ja olenhan minäkin nyt yksi heistä: Ihan oikea kirjoittaja, jonka kirje toiselle ihmiselle julkaistaan! Niin, että - cin cin, ystävät! Kirjoitelkaa toisillenne, kirjeenvaihto on kiva harrastus! Tänään, elokuun viidentenä päivänä, rouva Jokinen hörppii tyytyväisenä kahvia viilenevässä illas...

Jos suutelen ja sairastun. En sano sitä miehelle, mutta mietin. Jos nenään ei ole sormella asiaa, silmien hieronta on kielletty ja kasvojen rapsutteluun liittyy riski, miten voimme syleillä?  Vaan, eikö nyt pitäisi kipinöidä ja kiljahdella, kannustan itseäni ja sanon:  - Nauti! Antaudu lämpöön! Ole läsnä, sillä et sinä rouva Jokinen voi tietää, josko tämä on viimeinen kerta. Sillä kaikki on toisin, jos meitä ei enää ole.  Ja mitä enemmän ajattelen, että ei pelosta käsin tulisi ajatella, ajattelen, että on järkyttävää, jos tämä on meidän vika kerta. Pelottaa, jos tämä päättyy tähän. Ei vain se, etten ole saanut ilmaistua tunteitani näinä vuosikymmeninä tai päätettyä, mikä on lempiruokani, mutta minulla on edelleen järjestämättä kaikki paperit ja meikkipussit ja käsilaukusta löytyy viime vuoden kuitteja ja pieni, aaltojen pyöreäksi hioma kivi. Niin rakas ystävä, et ehkä ole kuullut,  mutta maailma on nyt mullin mallin.  En tiedä elinoloist...