Translate

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Tyttöjenilta päättyi selittelyyn

Miten pienestä valinnasta voi noustakin niin iso tunnemyräkkä? Oletko yrittänyt perua sanojasi tai keventää tilannetta huumorilla?

Eilen rouva Jokinen oli tyttöporukalla iltakahvilla Helsingin yössä. Jengistä saapui vain muutama, mutta kyllä kannatti. Nauroimme, olimmehan yhdessä. Juttelimme, muistelimme, unelmoimme, jaoimme arjen haasteita ja herätimme naapuripöydässä nuokkuvan kikatuksella. Säilöäkseni ihanuuden, otin kuvan ja kysyin lupaa julkaista somessa. Totta kai, naiset nyökyttelivät, kunhan kirjoitat siihen, että me ollaan sun parhaat ystävät.
- Eiku ainoot ystävät!
Ja rouva Jokinen julkaisi: Parhaat ja ainoot ystävät mun kanssa iltakahvilla Helsingin yössä.

Sitten meitä nauratti, mutta vain hetken.


Sommiteltuamme hurjan kuvatekstin (katso kuva), tunsimme loppuillasta katumusta hupsuttelusta. Entä jos jollekin tuli siitä pahamieli?!?! Suunnitellessani kuvatekstin muokkaamista kävi ilmi, että hankalaksi sen uudelleen kirjoittamisen teki hymyssäsuin esille tuotu ajatus, etteiks me oikeesti ollakaan sun ainoita ja oikeita ystäviä.

Jos lisäisin kommenttikenttään muutaman selventävän virkkeen, vaikuttaisi se oudolta. Ja mitä sanoisin? Miten muotoilisin ajatuksen niin, että olisin uskottava? Toivoinko todella, että kaikki fb-kaverit ois mun kanssa kahvilla tai että maapallolla-merkatussa kuvassa lähettäisin viestin lähteväni istumaan iltaa kenen vaan seurassa? Onko kaikki kuvien peukuttajat mun kavereita?

Miten frendit lajitellaan?


Facessa sitä ehdotetaan. Kaverit, läheiset kaverit, tuttavat ja sitten on valikko ”lisää toiselle listalle”. Oi, miten monta lokeroa! On perhe. On ”rajoitetut” ja ”hyvät” kaverit. Voi klikata: ”lisää uusi lista”. Leikittelen mahdollisuuksilla:”Ällöt”, ”huumorintajuttomat”, ”juoruilijat”, ”petturit”, ”pakkopullat”, ”huipputyypit”, ”ei olla koskaan edes tavattu”, ”unelmat”, ”exät”.

Mahdollisuuksia on, on erilaisia ryhmiä ja sovellus ilmeisesti myös lajittelee minulle päätyvät julkaisut jollain perusteella.

Rouva Jokisella on kaksi haastetta:
1) en osaa valehdella
2) unohdan tosi helposti eli jos julkaisisin useampia toisistaan poikkeavia postauksia sekoaisin lopulta, kuka mitäkin on nähnyt ja kuka ei tiedä mistään mitään ja jos just siitä toisesta ryhmästä joku saisi tietää jostakin ja sitten tiedusteli asiaa minulta, olisi tosi hankalaa selittää, että en oikeesti koe sua ystäväksi... Joten yritän mennä sellaisella "julkisella" profiililla tietäen, että myös äiti lukee mun juttuja.

Tarkennus. Tietenkin osaan valehdella. Haastavaa on pitää pokka, jos joku kysyy, onko tämä oikeasti totta vai tarua? Nenä kasvaa valehdellessa ja joku saattaa huomata korvieni heiluvan. Lopulta äiti saa kuitenkin totuuden selville. Yritän vältellä valintoja, joita joudun pyytämään anteeksi.

Huomaatteko? Muutama sana on hetkauttanut maailmaani. 


Olen käyttänyt niiden jauhamiseen aikaa ja voimiani. Olen aamupäivän luonnostellut tätä blogitekstiäni: Kuinka kimuranttia - toivottavasti kenellekään ei tullut paha mieli, kun mulla oli hauskaa.

Ja tätä kirjoittaessaan rouva Jokinen ymmärtää välähdyksenomaisesti puolisoansa. Kun mies verbaalisen venyttelyn jälkeen katselee poskillani valuvia kyyneleitä ja vastailee nyyhkytykseen:- että ei, en mä sitä tarkoittanut, ei et sä siltä näytä, ei et ole, ei en tietenkään tekisi, en oikeasti. Ja lopulta uros ärähtää: - Sehän oli läppä!

Tämän kuvan julkaisin somessa keskustelua herättävällä kuvatekstillä.