KOTIASIA

Rouva Jokinen iltalenkillä. Tarkkasilmä huomaa, että vain toinen nappi on korvassa. Toisella kuuntelen,  sillä minulla on nykyään lenkkiseuraa!! Mutta siitä  kerron myöhemmin, vaikka onkin huippu juttu. Pihapolulla tuli vastaan pikkuinen hiiri. Se oli harmaa, niinhän ne usein ovat ja sillä oli söpöt korvat ja vielä söpömmät silmät. Hiiri oli niin pieni, että tuskin erottui kivisellä polulla. Me tuijotimme hetken toisiamme, ihan liikkumatta ja paikoillaan ja silloin ajattelin sinua. Niin, kyllä minä olen ajatellut blogia, vaikka en ole kirjoittanut. Oikeasti kirjoittanut. Kirjoittanut niin, että rouva Jokisen touhuista olisi voinut lukea. Katsellessani sitä pikkuista hiirtä ajattelin, että se varmaan toivoi hetken olevan ohi. Aivan kuten minä toivoin ja olen toivonut. Hartaana olen käynyt nukkumaan odottaen muutosta ja aamulla herätessä tarkistanut tilanteen. Mutta aika ei ole vakio. Se päättää, mitä haluaa. On pitkästyttävänä läsnä ja kun sen a...

Ne sanoi, että oot huijannut. Että kaikki nää vuodet, miksi sä teit niin? Miksi puhuit niin? Sanoit, että kaikki on hyvin.  Vessaselfie, jonka rouva Jokinen otti itsestään lauantaina.  Ei, ei minua purista, et tukahduta, et ahdista kuten ennen. Silloin, kun olimme erottamattomat. Kun olit kietoutunut ympärilleni, ottanut syleilyysi kuin lyhtypylvästä kiertävä villiviini. Rönsyilit itsesi ylimmäksi, kieputit, kuin tiukkaan pakettiin, kuin nyörillä, kuin paperinarulla, kuin nippusiteillä, kuin kuminauhalla, ei, ei kuminauhalla, se joustaa, se hapertuu, se katkeaa venyttäessäni sitä äärirajoille. Sinä et antanut periksi. Kuljit kintereilläni. Jokaista askeltani, jokaista liikahdusta, seurasit minua ja valtasit alaa. Vyöryit ylitseni, tukahduinko minä. Sitä sinä et saanut. Olet vieläkin läsnä. Miksi valehtelisin? En ole unohtanut. Ketä huijaisin? Mutta ote on heiveröisempi. Askel kevyempi. Ajatuksissani naurahdan. Hyräilin seisoessani pihalla. Keltaiset pähkinäpuun le...

Hän on sanonut minua kauniiksi kaikki nämä vuodet. Mistä voin tietää, olenko kaunis vai kaunis kaunis ja onko kaunis oikeasti se, mitä hän toivoo minun olevan. Karttani on ikivanha. Ohjeet, jotka nuorena tepsivät eivät toimi keski-ikäisellä. Jos olisin juossut näin paljon lukiossa, lopetan lauseen, sillä en voi tietää, en juossut. Huomaan puhuvani itsekseni ja sen on loputtava. Ajattelen ryhmää, jonka kanssa jaoin terveellisemmän elämäni ensiaskeleita. - Juu, tosiaan. Teillä oli hieno porukka silloin, hän nyökyttää ja lukee ääneen Hesarista autoteiden yksityistämisestä ja kuinka aurinkopaneelien avulla  sähkölaskun saa pienentymään. Keitän mutteripannulla kahvia ja lämmitän maidon. Mietin: J os juoksen, minulla on nälkä.  Jos en syö ruokaa, hotkin suklaata ja juon kahvia.  Jos en syö suklaata, ajattelen suklaata.  Ajattelen aivan liian paljon kahvia ja suklaata.  Käsitätkö? Ja sitten minua kalvaa tuo epäilys, ovatko vatsalihakset, rasvapr...