KOTIASIA

Rakas ystävä, aivan kuin kohtalo olisi hihittänyt, rouva Jokisen luonnostellessa vastausta kysymykseesi. Nousin tuoliltani, suljin ulko-oven. Lokakuinen puuska oli lennättänyt eteiseen rapisevia vaahteranlehtiä ja sisäilman lämpötila laski hetkessä. Koirankarvakasa heilahti lattialla kuin horroksesta heräävä muumihahmo. Erehdyin ajattelemaan olevani osaaja. Taitava tässä hommassa ja tietäväni. Tietäväni, totta tosiaan. Rouva Jokinen ymmärtää, ettei tiedä mitään, kun käsittää, miten paljon on asioita , joita ei ymmärrä. Pysähdyn peilin edessä. Näen hymykuopan. Se näyttää venyneeltä aivan kuin uurre rantakalliossa. Eräs ystäväni oli huolissaan, että laihtuisin liikaa. Silloin ihmettelin hänen huoltaan, mutta nyt katselen venyvää ihoa ja mittailen pikkuruista tahtotilaa. Näillä eväilläkö pääsisin maaliin? Miksi osa minusta vyöryy ja pakkautuu? Löysää tursuaa rintsikoiden yli, heiluu purjeina nostaessani kädet, litistyy painaessani leukaa lähelle kaulaa. Höllyvä vilahtaa ...

Kesän lähestyminen huolettaa. Grilliherkut ovat osa sosiaalista yhdessäoloa. Mitä minä nyt syön? Entä kuumana kesäpäivänä, mihin minä voisin käyttää kieltä, jos en saa nuolla jäätelötötteröä? Oletko tarkistanut oman painoindeksisi? Mittasin painoni. Kaikki tapahtuu hitaasti. - Liian hitaasti, huokaa rouva Jokinen. Tarkistin netissä painoindeksini. Aloittaessani tämän projektin olin ”vaikeasti lihava”. Siirtyessäni statukselle ”merkittävästi lihava” huomasin, että ylipaino ei ollutkaan kirous tai olotila, johon en voisi vaikuttaa. Kun nyt siis ”lievästi lihavana” katselen itseäni peilistä, tiedän, olen kaukana alkupisteestä, tiedostan, matkaa on vielä uuvuttavan paljon ja rouva Jokinen arvioi itsensä ajoittain todella haastavaksi matkaseuraksi. Lievästi lihavassa on se huono puoli, että tavallaan tietää olevansa jo kivassa vaiheessa. Löydän vaatteita normipuolelta, teen löytöjä jopa ale-rekistä. Toisaalta verratessaan itseään normaalipainoiseen ”minään” rouva Jokine...