Ylipainoisen kesäkuulumisia

Kesän lähestyminen huolettaa. Grilliherkut ovat osa sosiaalista yhdessäoloa. Mitä minä nyt syön? Entä kuumana kesäpäivänä, mihin minä voisin käyttää kieltä, jos en saa nuolla jäätelötötteröä?

Oletko tarkistanut oman painoindeksisi?

Mittasin painoni. Kaikki tapahtuu hitaasti.

- Liian hitaasti, huokaa rouva Jokinen.

Tarkistin netissä painoindeksini. Aloittaessani tämän projektin olin ”vaikeasti lihava”. Siirtyessäni statukselle ”merkittävästi lihava” huomasin, että ylipaino ei ollutkaan kirous tai olotila, johon en voisi vaikuttaa.

Kun nyt siis ”lievästi lihavana” katselen itseäni peilistä, tiedän, olen kaukana alkupisteestä, tiedostan, matkaa on vielä uuvuttavan paljon ja rouva Jokinen arvioi itsensä ajoittain todella haastavaksi matkaseuraksi.

Lievästi lihavassa on se huono puoli, että tavallaan tietää olevansa jo kivassa vaiheessa. Löydän vaatteita normipuolelta, teen löytöjä jopa ale-rekistä. Toisaalta verratessaan itseään normaalipainoiseen ”minään” rouva Jokinen näkee itsensä ”liian lihavana”.

Ei rouva Jokinen pyöreyttä pelkää. Lähinnä keskivartaloon kertyvää rasvaa, joka toden totta on takertunut sisäelimiin ja edelleen vaikuttaa vankasti navan seudulla. Miten sen saisi sulamaan?

Rouva Jokinen on laihtunut viime viikosta.

Olen jatkanut sokerintonta elämää. Uskon, että valkoisesta sokerista luopuminen on avain painon viikottaiseen pienentymiseen. Läski sulaa hitaasti kuin pitkään pesemättä jäänyt arkkupakastin.

Ihan vain tiedoksi, että olen pidättäytynyt nyt myös lihasta ja kanasta. Miksikö niistä? Ihan vain siksi, että tykkään kasvisvaihtoehdoista enemmän. Paastosin ennen pääsiäistä ja ruokavaliota oli helppo jatkaa.

Tämä laihdutus huojuttaa tunnepuolta.

Tunnen syyllisyyttä tuijottaessani itseäni peilistä. Olenko muuttumassa pinnallisista murehtivaksi hömpäksi. Ei, en ole rouva Jokinen puhuu itselleen ystävällisesti: - Sellainen olet ollut ennenkin.

Tiedätkö Linnanmäen peilisalin, jossa hassun kuvastimen edessä omakuva muuttuu asennon vaihtuessa? Olen hirmuisesti laihtunut läski, eiku ylipainoinen täti, eiku tosi reipas, eiku liian vähän suorittanut. Tosi mukavaa, että olen kuitenkin juttutuulella itseni kanssa ja tahdon tehdä hyvää jatkossakin.

Listaan hyviä asioita:

• En ole antanut periksi.
• Teen päivittäin pieniä asioita oman hyvinvointini eteen.
• Valitsen tervellisiä vaihtoehtoja.
• Opettelen sanomaan ei, vaikka sisällä myrskyää ja todellakin haluaisin. (Mä haluuun!!)
• En anna periksi, vaikka tuntuu tylsältä.
• En anna periksi, vaikka säälin itseäni.
• Kannustan itseäni jatkamaan.
• Keksin kivoja juttuja, joista saan voimaa ja iloa.
• Jubileeraan pienistä saavutuksista.
• Arvostan ponnisteluani.
• Olen ollut uskollinen omalle unelmalleni.
• Minulla on suunnitelma.
• Rakkaat ja ystävät tsemppaavat mua, en oo yksin!

Tylsää on se, että tosi moni asia on muuttunut.

- Susta on tullut ihme friikki, eikä me sitä haluttu, totesi eräs perheenjäsenistä ja toinen nyökytti samanmielisesti.

Päätin siis tehdä myönnytyksiä ja ostin stevialla makeutettuja nameja. Voi taivas, mitä ne tekevät vatsalle? En todellakaan suosittele stevialla makeutettuja herkkuja, jos haluat esiintyä sivistyneesti seuraavana päivänä. Ainakin mun pakki meni totaalisen sekaisin, ääniefektit olivat huikeat, eikä maku edes ollut kummoinen. Namit maistui lisäaineseokselle ja Brunbergin suklaa oli vain pahaa. 

Sitten Mia suositteli luomusuklaita, joissa makeuttamiseen on hyödynnetty jotain muuta kuin valkoista sokeria. Kokeilin valkosuklaata, joka maistui kookosrasvalle. Sitten testasin lähes viisi euroa maksavia CoCoa –tuotteita, joista sain allergisen reaktion.

Kauhukseni olen todennut, että halveksimani perusmaut tuottavat tällä hetkellä mielihyvää – just ne aiemmin nyrpistelemäni tyrninmarjat, mustikat, tomaatit ja kurkunpalat!!! Ja tänään olen haaveillut hillan kirpeästä mausta!

Yritin kokeilla jotain uutta

Maksoin osallistumismaksun nettikurssille, jossa opetetaan tekemään tuorekakkuja. En jaksanut katsoa videota läpi. Nainen puhui liikaa ja blenderin ääni kuulosti videolla ihan hirveältä meteliltä. Käytettäviä raaka-aineita ei löytynyt kotoa, useimmat kuulostivat niin oudoilta, että päätin elää ilman. Kun en muutenkaan ole kummonen kokki, rouva Jokinen arvioi, ettei lähde vaahdottamaan manteleita.

Vaikka valintojen teko arjessa jää omalle vastuulle, tuntuu hyvälle tietää, että on kavereita, jotka harrastavat samansuuntaisia juttuja. On kiva inspiroitua edellä kulkevista ja yrittää tsempata innostaakseen muita. Kiitos jokaiselle, joka on laittanut mulle privana viestiä tai jakanut kuulumisia kohdatessamme, on upeaa olla mukana tässä yhteisessä hankkeessa!!

Niinpä niin, kuka lie runoillut, että rakkaus katoaa, mutta läski on ikuista. Rohkenen kuitenkin kutsua sua mukaan. Älä jää murehtimaan eilistä. Eikä me tiedetä huomisesta. Mutta tää on hyvä päivä ja mä tsemppaa sua, et oo yksin. Oot arvokas ja ihme! Tee itselles hyvää. Tää päivä on sun päivä!

Mitä sä raahaat mukanas? Mulla oli vielä joku aika sitten parikymmentä kiloa pakattuna kätevästi ihon alle. Tässä kuvassa alimaisena on vaaka, joka näyttää näiden tavaroiden yhteispainoa eli 20 kiloa. Sen verran rouva Jokisen läskiä on jo sulanut.