Translate

torstai 18. joulukuuta 2014

Mistä iloitset arkipäivässä?

Minulla on lempparini. Tykkään vastatuulesta Pasilan sillalla, Linnanmäen siluetista ja Robert’s coffeen magnum latesta, jonka hörpin kävellessäni.

Nautin lenkkareista, jotka kahdentoista kuukauden aikana ovat saaneet kyytiä. Liikkumisesta, josta on tullut osa arkipäivääni. Iloitsen hikisestä päänahasta ja kuumottavasta ihosta. Siitä, että jaksan kävellä ylämäen. Siitä, että en anna periksi huohotukselle. Siitä, että kipitin ja voitin eräänä aamuna takanani kirittelevän miehen.

Oletteko muuten kiinnittäneet huomiota, kuinka harvalla keski-ikäisellä toimistotyöntekijällä on nykyään salkkua? Eivätkä lukiolaisetkaan sellaisia kanna mukanaan. Cavalet ja mitä niitä oli? Painoivat paljon ja metallilukot napsahtivat äänekkäästi.

Onko sinulla liikunnallisia haaveita?


Minulla on. Unelma vyötärön löytymisestä kuumottaa edelleen innoittaen haaveilemaan. Olen ostanut punaisen kankaan, josta Rebecca on luvannut ommella kietaisuhameen. Ensi vuonna. Vuonna 2015 otan kuvan ja julkaisen sen teille. Ehkä.

Haaveilen pyöräilystä. Olen päättänyt keväällä polkea töihin ja takaisin. Mielikuvissani kiidän ruuhkassa törttöilevien peltilehmien ohi ja saavun ohjaustankoon kiinnitettyä kelloa kilistellen päämäärääni. Syksyn synkkinä sadepäivinä olen kerännyt rohkeutta sekä peruskuntoa.

Unelmilla on tapana toteutua


Aloitin silloin joskus, olen vieläkin. Pysähdyn. Tässä on tärkeä hetki hengittää rauhallisesti. Itsensä määritteleminen mitaten tai vertailen ei ole hyväksi. En moiti, mitä olisin voinut tai muistuta, mitä kaikkea pitäisi. En välitä repsahtamisesta tai horjahtelusta. Tänään saavutin punaiset posket. Eikö olekin hienoa! Pienen askelin, omaan tahtiin, minun matkani.

Tämän vuoden aikana olen oivaltanut, että liikkuminen on lahja. Adele sanoi, että se on etuoikeus. Ensi vuonna aion jatkaa etuoikeutettua elämääni. Liikkua ja iloita.