KOTIASIA

Jos suutelen ja sairastun. En sano sitä miehelle, mutta mietin. Jos nenään ei ole sormella asiaa, silmien hieronta on kielletty ja kasvojen rapsutteluun liittyy riski, miten voimme syleillä?  Vaan, eikö nyt pitäisi kipinöidä ja kiljahdella, kannustan itseäni ja sanon:  - Nauti! Antaudu lämpöön! Ole läsnä, sillä et sinä rouva Jokinen voi tietää, josko tämä on viimeinen kerta. Sillä kaikki on toisin, jos meitä ei enää ole.  Ja mitä enemmän ajattelen, että ei pelosta käsin tulisi ajatella, ajattelen, että on järkyttävää, jos tämä on meidän vika kerta. Pelottaa, jos tämä päättyy tähän. Ei vain se, etten ole saanut ilmaistua tunteitani näinä vuosikymmeninä tai päätettyä, mikä on lempiruokani, mutta minulla on edelleen järjestämättä kaikki paperit ja meikkipussit ja käsilaukusta löytyy viime vuoden kuitteja ja pieni, aaltojen pyöreäksi hioma kivi. Niin rakas ystävä, et ehkä ole kuullut,  mutta maailma on nyt mullin mallin.  En tiedä elinoloist...

Rouva Jokinen iltalenkillä. Tarkkasilmä huomaa, että vain toinen nappi on korvassa. Toisella kuuntelen,  sillä minulla on nykyään lenkkiseuraa!! Mutta siitä  kerron myöhemmin, vaikka onkin huippu juttu. Pihapolulla tuli vastaan pikkuinen hiiri. Se oli harmaa, niinhän ne usein ovat ja sillä oli söpöt korvat ja vielä söpömmät silmät. Hiiri oli niin pieni, että tuskin erottui kivisellä polulla. Me tuijotimme hetken toisiamme, ihan liikkumatta ja paikoillaan ja silloin ajattelin sinua. Niin, kyllä minä olen ajatellut blogia, vaikka en ole kirjoittanut. Oikeasti kirjoittanut. Kirjoittanut niin, että rouva Jokisen touhuista olisi voinut lukea. Katsellessani sitä pikkuista hiirtä ajattelin, että se varmaan toivoi hetken olevan ohi. Aivan kuten minä toivoin ja olen toivonut. Hartaana olen käynyt nukkumaan odottaen muutosta ja aamulla herätessä tarkistanut tilanteen. Mutta aika ei ole vakio. Se päättää, mitä haluaa. On pitkästyttävänä läsnä ja kun sen a...

Pidättäydyn himosta ja osoitan hurjan hienosti itsekuria. (Byääääh!) Tunnustan. Sietämättömän tylsää olla sitoutunut ja silti se on suloista. Ajatukseni harhailevat lähikaupan karkkihyllyjen esillepanoa ihmettelemässä, mielikuvitusmatkallani silmäilen läpinäkyviä laatikoita, irtareita. On noloa valittaa samaan aikaan, kun on itsestään valtavan ylpeä. Makean puute tekee kutaa, tiedän, minä hehkun ja hehkutan. Ymmärrän tekeväni oikein, juurikin kuten pitää. Tänään en harkitse keskeyttämistä, en jarruttelua tai kaistan vaihtamista. Mutta siitä tunteesta en tykkää. Siitä korvamadosta, sydämen kovertajasta, ilon pilaajasta, kumisevasta tynnyristä, joka kolisee kieriessään. En halua ojentaa kättäni kassajonossa yli liukuhihnan ja ottaa. En tarvitse Snickersiä, Mars- tai Kick-patukkaa, mitä niitä nyt siinä on viimehetkellä tarjolla. Epätoivoisille, minä en ole. Miksi edes mietin! Miksi ajatukseni viipyilevät aistimuksissa. Vai eikö aistini ymmärrä omaa parastaan. Kuka ke...

Mitä sinä teet, jos et pysty palaamaan eiliseen ja huominen on liian kaukana? Kuinka elää päätöksen kanssa, joka oli hyvä, mutta käytännössä huono? Makeanlakko.  Sana tarkoittaa luopumista vapaaehtoisesti oikeudesta nielaista glukoosista ja fruktoosista koostuvaa disakkaridia, jota yleensä valmistetaan teollisesti sokerijuurikkaasta.  Muistiinpanot on nopea lukaista: 1 päivä kiukuttelua ja kitumista. 2 päivä sisäinen taistelu jatkuu. Illalla raivo ja käytöstavat unohtuvat. Toimistolla käskytän kinttuja kipittämään ohi kahviautomaatin. En saa pysähtyä täyttämään mukia maitokaakaolla!!!! Päivän päättyessä, en liponut suupielistäni kermaista makeutta, en hymyillyt kotona. Nolointa tietenkin oli riita, johon puolisollani ei ollut mitään sanottavaa. 3 päivä ja kaikki hyvin, kunnes illalla kaupassa **##%!!?&!** olo jysähti kroppaani. Kylmä hiki. Kädet täristen naputtelin tekstiviestin siipalle, etten voi oikein hyvin. Mikäkö minulla on, mistä minä sen vo...