KOTIASIA

Rouva Jokinen lopetti valituksen ja veti verkkarit päälle, aloitti sokerilakon sekä yhteistyön personaltrainerin kanssa.  Oletko kokeillut sellaista kuntopyörää, jossa ollaan löhöävässä asennossa? Sellaisella polkeminen näytti niin mukavalle rouva Jokisen seuratessa nuoren tytön treenaamista, mutta kun olin könynnyt muovikuppiin tajusin valinneeni väärän laitteen. Katsokaapas, kun rouva Jokisen maha aivan kuin asettui framille. Tuli näkyville. Pullahti paidan alta ja siinä se kuntoillessani kellotteli ja tutisi jokaisella polkaisulla. Hämmentyneenä kerron vieressä seisovalle nuorelle naiselle, että minua häiritsee vauhdin aikaansaama tutina. Hän sanoi, ettei me olla tultu kuntosalille sitä ihmettelemään.   Olemme täällä tekemässä rouva Jokiselle kuntokartoitusta. Alkulämmittelyn jälkeen asettaudun siniselle jumppapatjalle selälleni. Jalkani ovat koukussa. Sekä asento, että ahdistava punnertaminen, jota hetken kuluttua tulen tekemään muistuttavat minua Kät...

En minä olen unohtanut sinua, päinvastoin. Aina silloin tällöin olen ajatellut, että kirjoittaisin. Mutta miten lie olen takertunut toisaalle, käyttänyt valveillaoloaikani muualla ja niin on käynyt kuin kotiaskareissa ja käsitöissä. Jäänyt on tekemättä, haaveet toteuttamatta ja sanat, joita olen päässäni makustellut, ajatukset, joita olen lankavyyhdiksi kerinyt ovat unohtuneet ja nyt ne tuntuvat niin vanhoilta. Kaikki kertomisenarvoinen on jo tapahtunut. Syreeniaidanne tuoksuu ja navakka puuskainen tuuli irrottaa terälehtiä säälimättä. Istun punaisella sohvalla ja ajattelen kuluneita päiviä. Miten olen ikävöinyt! Anna anteeksi, että olen niin kovin huono kirjoittamaan. Anna anteeksi, että höpötän. Ensin meni lysti laihduttamisesta, sitten katosi halu kulkea. Sitten istuin ja ajattelin, että ei tästä mitään tule. Epäilin pääseväni milloinkaan tavoitteeseeni ja tuijotin tyhjää paperia. Joku kysyi, miksen kirjoittanut enemmän ja useammin. Miten voisin? Eihän minulla ole mitää...