Translate

torstai 25. syyskuuta 2014

Mysteerimies lähenteli junassa

Rouva Jokinen on keskellä outoa tapahtumaa, toisen ihmisen fantasiaa ja kohde. Mies saa kiksejä siitä, että ostoskassiaan pitelevä rouvashenkilö hämmentyy lähijunan tungoksessa.

Kiinnitän vastapäätä istuvaan huomiota hänen siirtäessä jalkojaan jalkojeni lähelle. Nostan katseeni pohtien, olenko ottanut paikkani liian isosti. Mies tuijottaa. Kaupungissa näkee ja keski-ikään mennessä on kuullut kaikenlaista ja mitäpä nyt yhdestä silmäniskusta.

Sulkeudun omaan maailmaani ja olen kuin en olisi huomannut asiallisesti pukeutunutta konttorirottaa, joka nojautuu taaksepäin, pää rennosti, leuka kohollaan. Hän levittää häpeilemättä jalkansa ja painaa pohkeensa jalkaani vasten.

No huh, mitä ihmettä!


Ruuhkajunassa on ahdasta ja halusitpa tai et, joudut koskettamaan toista ihmistä. Penkkien välinen tila on pieni ja pidemmillä säärillä varustettuna rouva Jokinen on tottunut siihen, että jalat pitää asetella taidokkaasti, jotta jokaisen kintut mahtuvat loossiin. Mutta tämä herra nostaa kantapäätään venytellen kuin kissa hitaasti ja nautinnollisesti. Ylös, alas, liikkuu villakankainen prässihousun lahje.

Tiedättekö tunteen, kun kaikki ei ole ihan kohdillaan? Että viattoman näköinen ele saa yllättäen oudon merkityksen. Että mitään ei ole oikeastaan tapahtunut, mutta silti on sellainen olo, että jotain on pahasti vinksallaan?

E-junan odottaessa lähtökuulutusta mysteerimies hinkuttaa jalkaansa saapikastani vasten. Mitäkö teen?

Mitäkö minä teen?


Mitäkö minä teen? Minä koen syyllisyyttä. Haloo! Rouva Jokista häiritään ruuhkajunassa ja hän on häpeissään. Miettii, mitä teki väärin tai oliko asukokonaisuus antanut harhaanjohtavia viestejä. No ups, olihan minulla pitkät, mustat, tekonahkaiset saapikkaat ja kyllä, lyhyttäkin lyhyempi hame ja sukkikset ja hitsi vie, olen kaunis ja ainutlaatuinen. Onks tää mun syytä?

Siunatut sykeröaivoni tuottavat selityksiä tilanteelle päätyen hälytyskellojen kilistellessä totuuteen, että mies häiritsee minua seksuaalisesti. Tokkopa hän rouva Jokista siinä olisi ottanut, mutta kauhukuvan aiheuttama myräkkä saa jäseneni lötköiksi, olon veltoksi ja pelko poistaa kyvyn ajatella.

Hiljaisuus mahdollistaa näkymättömän


Tyyppi muovipenkillä innostuu hämmennyksestäni. Hän nauraa, tuijottaa kiiluvilla silmillään ja lipaisee ylähuultaan. Minä tuijotan miestä kuin kummitusjunassa eteen pomppaavaa pimeässä hehkuvaa luurankoa. Mies ojentaa kätensä ja rouva Jokinen arvelee sen päätyvän polvelleen.

Ympärillä arkista, töistä kotiin palaavia ihmisiä, yksi keskittyy kirjaansa, toinen tuijottaa likaista ikkunaa, useimmat kuin koomapotilaat syysretkellä. Minä muiden mukana Alepasta ostamat maidot ja jälkiuunilimppu muovipussiin ahdettuna. Eikö kukaan huomaa, mitä mies kikkailee?

Mitä tehdä, kun öykkäri häiriköi?


Katson ympärilleni, ei kukaan ei huomaa. Tai jos huomaa, ei ole huomaavinaan. Käsi lähestyy sukkahousuja ja silloin minä nousen nolona, kalapuikon kaltaisena tönkkönä kompuroin keskikäytävää eteenpäin vaunun toiseen päähän ja kuin eksynyt kakara nyyhkytän vieressä istuvalle ihmiselle, että tuolla on ukko, joka kiusaa minua.

Ystävällinen ihminen kääntyy katsomaan ja silloin minua häirinnyt juoksee kohti oviaukkoja. Lähtökuulutus on annettu. Konduktööri heilauttaa kättään, mutta mies tönii viimehetkellä sisälle änkeävät työmatkalaiset edestään ja katoaa laiturin ihmisvilinään.

Ongelman poistuttua, minulle jää paha olo. Pohdin outoa fiilistä ja ihmettelen häpeän ja syylisyyden tunnetta. Miksi toisen ihmisen härski käytös saa ainakin toiset meistä lamautumaan, antautumaan ehdoitta tai etsimään syytä itsestään.


On haastavaa nousta alistajaa vastaan, ilmaista itseäään, asettaa rajoja. Vastustaa valehtelijoita, irtisanoutua ilonriistäjistä, pysäyttää pelottelijoita ja tuoda valoa pimeään. Sanoa päättäväisesti, että heeeeei, tällainen ei sovi minulle.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

On sellaistakin tapahtunut!

On aika nousta uima-altaasta. Rouva Jokinen kipittää vilakan illan hämärtyessä pihapolkua pitkin pukuhuoneeseen, kiipeää kuluneille lauteille. Nostelee haalistuneet uikkarit kuivumaan, kietoo froteepyyhkeen hiuksiinsa ja kohtaa todellisuuden. Saunassa on kuuma ja kesäsäätä luvataan viikonlopuksi.

Mutta sanokaa mun sanoneen, nyt on syksy! Hanhet tepastelevat pellolla, tylysti töllistelevät vesipedot mekastavat törröttävien heinänkorsien keskellä, yksi mustavalkoinen kissakin siellä vaanii, ojan pientareella pikkuhiirulainen pakenee punaruskeaa kettua ja järveltä kantautuu vesilintujen rytmikäs ääntely.

Miksikö ne pitävät sellaista meteliä, vastasin pienimmälle, jota oudot kiljahtelut pelottivat. Ne kertovat toisilleen, että on aika mennä ja on aika lähteä, on upeaa suunnata nokka kohti kotia.

Entä, jos arki on kadonnut?


Syksyn tullen moni asia on muuttunut. Koska rouva Jokinen pitää listoista, keräili hän huomioitansa: herätyskello pitää outoa ääntä, aamuisin hiukset – kääk ja vaatteet, mitä puen päälleni?

Sitten mietin, miltä tuntuu palata arkeen, jos normipäivä on muuttunut. Jos kesän aikana on menettänyt puolisonsa, saanut tietää sairastuneensa vakavasti, haavoittanut sydämensä, vaihtanut työpaikkansa, ajautunut velkoihin tai kadottanut elämänilonsa.

Siihen verrattuna minun murheeni on pieni. Riittää, että lohdutatte sanomalla, että toden totta, farkut voivat kutistua helteisenä kesänä kaapissa.

Mikä on sinun vuodenaikasi?


Kiehautan kupin kaakaota, lorautan vaniljakiisseliä tyttäreni iltapäivällä pyöräyttämän omenapiirakan päälle. Oman pihan omenista! Katuisinko kesävieraiden kanssa vietettyjä hetkiä, kesäkurpitsakakun juustokuorrutusta tai lämmintä sulatejuustoa herkkusienen sisällä?

Ystäväni Heini saa syksyn tullen puhtia. Kun muut kietoutuvat nuttuihin, napittavat takkinsa tiukemmin, suojautuvat myrskytuulilta, valittelevat hämärää ja sateenvarjoelämän hankaluutta, Heini nostaa katseensa ja hihkuu riemusta. Hänen luomisintonsa ja valoisuuteensa hehkuvat elokuun pimenevässä silhuetissa. Syksy on täynnä uusia alkuja ja ideoita.

Kaikki on paremmin syksyllä, (huokaus), uskokaamme Heiniä.


Ps. Käy kurkkaamassa – Heinillä on upea blogi!