Surun pyyhit silmistäni pois

Kesäiltana sydämeni on särkynyt. Nojaan tiskiin odottaen lämmikettä. Taustalla raikuvan hittibiisin kertsi kannustaa ottamaan katsekontaktia. Vielä on kesää jäljellä!

Siks oon mä suruinen

Rouva Jokista puistattaa menneiden muistelu. Hän kertoo mielellään olevansa, nyt, onnellisesti naimisissa. Se tarkoittaa, että riidan päätteeksi pyydetään anteeksi, halitaan ja ollaan kavereita. Harrastetaan sovintoseksiä ja nukahdetaan tyytyväisinä. Parransänki raapii suudellessa ja iho lämpenee ihoa vasten.

Mutta silloin, hyi miten ilkeästi värisyttää ajatellakin, yksinäisyys riivasi hylättyä kroppaa, punoitti poskipäillä, vilahti katseessa, kopisi kulkiessani, etsiessäni jotain tapahtuvaksi.

Muutoksen odottaminen on äärimmäinen kokemus. Kyllä, se on herkullinen mahdollisuus virittää päiväunet uudelle aaltopituudelle, mutta pudotessaan veteen, kissanpoika tuskin riemastuu tai nauttii elämän tarjoamasta kylpyhetkestä.

En minäkään pitänyt sooloilusta. Rantapulevardilla käsikynkkää kävelevistä kuhertelijoista, toinen toisiinsa nojailevista. Eronnut nainen katseli katkerana jokaista, jolla oli kaveri.

Tell me sweet little lies (*)

Punaisessa kotelomekossa, korkokengissä, hiukset pakotettuna laineille, ripset kaarelle, kynnet kiiltäviksi, katse rajattuna, kimalletta suviyössä, yksin. Niisk.

Mies hoippui luokseni, matalalla äänellä kosketti: - Olet unelmanainen.

Ystävättärelleni kuvailin kohtaamista. Herrasmiestä, sillä sellainen luokseni vaappuva vanhus oli. Valkoiset hiukset ohimolta ohuet, paidan kaulus taitteesta kulunut, rypistyneet pellavahousut, villatakissa nahkapaikat ja luunapit, lankatut kengät.

Arvioin kumaraista ajatellen, että olisipa mies ollut ilman kuulolaitetta, olisin lähtenyt janoisena matkaansa. Tyytynyt saadessani sanoja, vaikka vain valheita.

Piha ilman sadettajaa

Rouva Jokinen kiittää onneaan, että sanansaattaja oli zombie. Mistä lie Merisatamanrannan Café Caruselliin köpötellyt iltateelle. Sillä on hetkiä, että kuka tahansa on kaikki kaikessa.

Rouva Jokinen nostaa katseensa, blogiteksti taukoaa. Puutarhassa käyskentelee mies panamahatussaan. Pionin valtavat kukinnot nuokkuvat raskaina. Tulikuusama kiemurtelee katonrajaan. Tähtisilmän tuoksu ympäröi tuvan ikkunan ääressä istuvan.

Kun ihmisellä on ikävä ihmisen luokse, rouva Jokinen ajattelee, hän ei arvosta viestiä odottaessaan viestintuojaa.

(* Kerro minulle suloisen pikkuruisia valheita)