Kesätervehdys uima-altaasta

Rouva Jokinen kirjoittaa viestiä kevään aikana rakkaiksi tulleille tuntemattomille. Teille, joiden tiedän olevan, vaikka kasvot ovat näkemättä, nimi kertomatta. Useimmat salaperäisiä anonyymejä kaukaisista maista ja tuntemattomista kaupungeista.

Mutta aina avatessani läppärin, sydämeni pakahtuu jännityksestä, kuvitellessani ystävän odottavan, ihmisen lukevan, kaverin kuuntelevan ja ehkä, niin, sitähän rouva Jokinen hartaasi toivoo, että tulisi ymmärretyksi.

Oletko jo nähnyt pääskysiä?

Uima-altaassa ei ole muita. Rouva Jokinen levittää kätensä, katselee sinitaivasta, heiluttaa varpaita, mustaksi tuhritut varpaankynnet peittyvät mahan taakse, mutta eipä tuo haitaa, tissit näyttävät kelluessa upeilta.

Taivaalla kaartelee pääskysiä. Niitä on kymmeniä. Auringon säteiden osuessa siipien alapintaan valo heijastuu kuin pienistä peileistä. Tuuli puhaltelee veden pinnalle kuvioita, jatkan lillumista, on lämmin.

Mutta juhannuksena oli kylmä. Kohmeisina näykimme keskikesän herkkuja, viiman vongatessa villapaidan sisälle, sateen piikitellessä huvimajaa ja toteutuneen sääennustuksen heiluttaessa juhlatunnelmaa.

Mutta sitten, yllättäen ja pilvistä piittaamatta, pääskyset tulivat. Kaartoivat tammivanhuksen ympäri, kohosivat takapihan lehmusten kohdalla, kieppuivat tuulen tahdissa, syöksyen riehakkaina rannan pajukkoa hipoen.

- Katsokaa pääskysiä, innostuin.

- Ne lentävät matalalla, äitini huomautti.

- Mutta ne lentävät!

Tänään on kesä!

Kivimuurin kolossa hautoneen västäräkin poikaset tepastelevat altaan reunalla pelottomina. Haavan lehdet heijastuvat vedestä. Suvenkorento pysähtyy pisamaiselle käsivarrelle. Olen merenneito ja katselen pihakoivua, jossa takatalven iskiessä kesäntuojat värjöttelivät. Niiden ääni kuului, mutta pikkuiset pysyivät oksiston suojissa. Ympärillä tuiversi, satoi rakeita, öisin räntää ja ihminen paleli peittonsa alla ajatellen varpusia ja elämänihmettä.

- Ei yksi pääskynen kesää tee, joku muistutti kertoessani havainnostani. Useimmat eivät uskoneet. Ja kamerani oli tehoton, minä liian pieni puun juurella aivastellessani.

Seitsemän päivän kuluttua aurinko hehkui ja ihmiset hurrasivat. Haarapääskyt lennähtelivät muutaman metrin siipiään räpsyttäen ja palasivat kimeästi kiljahdellen lepopaikkaansa. Katselin ikkunasta kuinka pääskyset kiirehtivät kertomaan ilosanomaansa.

Kuinka paljon pääskysiä tarvitaan yhteen kesään? Miten korkealla niiden pitää lentää, että olemme tyytyväisiä?

Pitäkää huoli itsestänne. Pikkulinnut lentelevät jo suurina parvina kerääntyen läheisen pellon puhelinlangoille. Kuusikon kohdalta ne kääntyvät kohti Roomaa, rouva Jokinen tietää, pian on syksy.