Ei saa häiritä!
Rouva Jokinen miettii hädänalaisia. Heitä, jotka tarvitsevat apua. Juu, juu,
just niitä rääsyissä kuljeskelevia, nälkäisiä naperoita, pelokkaita
silmäpareja, pölystä likaisia kasvoja ja katkeria ryppyjä ohimolla.
Tästä minä unelmoin nuorena
Tyttösenä rouva Jokinen ihaili seikkailijoita. Sankarini löytyivät
kirjahyllystä. Ahmin elämänkertoja pelottomista naisista. Yksi oli matkustanut
Afrikkaan lohduttamaan orpoja, toinen päätti jäädä Kiinaan ovien sulkeutuessa
länsimaalaisilta, kolmas piilotti juutalaisia ullakolle.
Rouva Jokinen huokaisee muistellessaan. Oi, noita naisia ja heidän
intoaan. Tänä päivän niin moni asia on muuttunut. Humanitaarista apua jaetaan
organisoidusti ja ammattitaidolla. Joku tekee jotakin jossakin.
Tätä en olisi uskonut itsestäni
Itse olen väsähtänyt. Maailmanhätä näyttää olevan vakio, siis miksi
vaivaantua. Sitä paitsi minua ahdistaa, jos metrossa vierustoveri vollottaa tai
puolituttu ryöpyttää estoitta yksityiskohtia elämästään kysyessäni kohteliaasti
kuulumisia.
Miksi pitäisi ottaa huomioon muita, kun itsellä on mukavaa? Typerä
kysymys, lapsikin osannee vastata siihen. Eikö saman voisi käänteisesti ilmaista
- mikseivät kaikki keräänny ympärilleni, kun minulla menee huonosti?
Halu esiintyä sankarina sai karmaisevan lopun
Mututuntumalla arvioin tekstini synkähköksi.
Ehkäpä syy on saunalle eksyneessä pörriäisessä. Se toi mieleeni kesäpäivän. Kimalainen
oli tarttunut hämähäkin verkkoon. Lapset surivat pörriäisen kohtaloa ja päätin toimia
pelastajana.
Katkaisin seitin. Nyhdin tahmaista
möhnää karvaisesta jalasta. Luontokappale ei tajunnut pysähtyä. Se jatkoi
kulkuaan takaosaansa taivutellen.
Kesken auttamisprosessin lapsi kysyi lippalakkinsa alta:
- Äiti, irtosiko kimalaisen jalka?
Olisin niin halunnut sanoa, ettei todellakaan! Mutta katsellessani ontumista
ja laskeskellessani raajoja, yksi uupui.
Miten tästä eteenpäin?
Eikö se ollut upeaa, että eläin kuitenkin säilyi hengissä!!! Enkö
muka tehnyt parhaani!?! Oliko se hiukkasen huonosti ihan lähelle näkevän naisen
syytä, että poloinen oli lentänyt viekkaudella viritettyyn ansaan? Ja onko
muksujen aina huomattava jokainen yksityiskohta!?!
Ystäväni totesi surumielisesti, että vastoinkäymisen kohdatessa siihen
ei haluta osallistua, useimmat eivät kuuntele ja enemmistö lohduttaa itseään.
Tiedän. Kimalaiset eivät lue
blogiani. Siitäkin huolimatta: - Anteeksi.
Kommentit
Lähetä kommentti