KOTIASIA

Kolmetoistavuotiaana rouva Jokinen sai isältään luvan kuljeskella kesäjuhlilla. Ponnari heiluen, ylläni kulahtaneet tennarit ja äidin ompelema kukkamekko vaeltelin juhla-alueen ihmisvilinässä. Enpä olisi uskonut, että tulisin kohtamaan ensirakkauden. Kesäjuhlat saivat yllättävän käänteen  Sarin kanssa nukuimme oranssissa teltassa, jonka kattoa suojasi puisilla pyykkipojilla kiinnitetty irrallinen muovi. Illalla supatimme makuupusseissa ja kikatimme yövartijan ohittaessa majapaikkamme hiljenevässä telttakylässä. Yö oli viileä. Satoi ja hyttyset inisivät. Kirjateltta oli pystytetty saviselle pellolle. Ihmiset tasapainottelivat lankuilla myyntipöytien väleissä. Muistan vieläkin liejuun juuttuneet ajoneuvot, muovipussit rouvien juhlakenkiä suojaamassa, märän heinän hajun ja kosteat vaatteet. Yleensä valitsin kirjan tai kaksi, nyt en ostanut kesälukemista. Suuntasin askeleeni laudoista kasatun makkarakojun luokse. Olin kävellyt ohi muutaman kerran, seurannut talkoolaist...

Neljä kiloa ja 400 grammaa. Rouva Jokinen on saavuttanut tavoitteensa . Hurraa! Oikeastaan rytisten ja yllättäen. Hurraa, rouva Jokinen! Olin jo ehtinyt tottua ajatukseen olevani ikuisesti tällainen tai ettei mikään onnistuisi tai etten pystyisi tai ainakaan jaksaisi. Tee suunnitelma ja toteuta se Pidin ruokapäiväkirjaa melkin viikon ja vielä seuraavanakin harkitsin, mitä söisin. Lähdin koiran kanssa lenkille ja nipistin suuni viivaaksi himoitessani herkkuja. Join vettä, paljon vettä ja vielä enemmän vettä. Nälissäni keitin perunoita ja tein keittoa kasviksista. Valitsin näkkileivän pullaviipaleen tilalle. Mitä tein –lista on lyhympi kuin se, mitä en tehnyt. En pyytänyt puolisoani keittämään suussa sulavaa kinuskia, johon mies murskaa apteekin salmiakkia tai rouhii pähkinöitä tai musertaa merisuolaa. En yllyttänyt pienintä vispaamaan sokerikakkua tai leipomaan korvapuusteja kanssani. En mankunut tyttäreltäni unelmaisia muffinseja. Enkä ollut huomaavinani esikoiseni napsies...

Rouva Jokinen miettii hädänalaisia. Heitä, jotka tarvitsevat apua. Juu, juu, just niitä rääsyissä kuljeskelevia, nälkäisiä naperoita , pelokkaita silmäpareja, pölystä likaisia kasvoja ja katkeria ryppyjä ohimolla. Tästä minä unelmoin nuorena Tyttösenä rouva Jokinen ihaili seikkailijoita. Sankarini löytyivät kirjahyllystä. Ahmin elämänkertoja pelottomista naisista. Yksi oli matkustanut Afrikkaan lohduttamaan orpoja, toinen päätti jäädä Kiinaan ovien sulkeutuessa länsimaalaisilta, kolmas piilotti juutalaisia ullakolle. Rouva Jokinen huokaisee muistellessaan. Oi, noita naisia ja heidän intoaan. Tänä päivän niin moni asia on muuttunut. Humanitaarista apua jaetaan organisoidusti ja ammattitaidolla . Joku tekee jotakin jossakin. Tätä en olisi uskonut itsestäni Itse olen väsähtänyt. Maailmanhätä näyttää olevan vakio, siis miksi vaivaantua. Sitä paitsi minua ahdistaa, jos metrossa vierustoveri vollottaa tai puolituttu ryöpyttää estoitta yksityiskohtia elämästään kysyess...

Ryntäät, daisarit, ketunnokat, munkit - rakkaalla on monta nimeä. Rouva Jokinen on iloinen omista meloneistaan. Niistä on ollut paljon iloa. Hurjat tarinat muokkaavat mielikuvia Aikalaiskertomukset elämän ensiaskelista ovat muovanneet rouva Jokisen mielikuvaa itsestä. Puheet laiskasta, suorastaan flegmaattisesta vastasyntyneestä vaikuttivat osaltaan hänen innokkuuteensa raskausaikana valmistautua äitiyden tehtäviin. Perimätiedon mukaan muiden pallerot imivät rintaa posket punaisina, allekirjoittaneen pyöritellessä nänniä suussaan ymmärtämättä todellista tehtäväänsä. Onneksi kuusikymmentäluvulla oli asiansa osaavia terveydenhoidonammattilaisia, jotka opastivat äitiäni imemisinnokkuuden lisäämiseksi nipistämään vastasyntyneen tyttärensä poskia. Pelko epäonnistumisesta motivoi hankkimaan tietoa Odottaessani itse esikoistani luin hurjia juttuja imetyksestä, maidon herumisesta, herkun vähyydestä, yösyötöistä ja vierihoidosta. Ahmin kaiken kirjallisuuden, jota käsiini sa...