KOTIASIA

Rakas lukija, muistatko vielä alun? Kuinka päätin kirjoittaa Kotiasia -blogia ja olla oikein terveellinen ja hyvinvoiva? Ai, muistat! Oih, minä niin toivoin, että olisit unohtanut. Tänään mietin, että jos menisin sinne pyörällä. Ja oikein katsoin Reittioppaasta , millainen matka olisi. Kuusitoista kilometriä ja jos ajaisin seitsemäntoista kilsaa tunnissa matkantekoon kuluisi viisikymmentäkuusi minuuttia. Sehän on kaksikymmentä minuuttia vähemmän kuin julkisilla! No huh, näin toimii suklaapalalaskuri Tutkailen tietoja. Nousuja on yhteensä 221 metriä. Hyvä ystävä, onko se paljon? Jos suurin korkeusero on neljäkymmentäkolme metriä, kestääkö polkimet punnerrusta, repiessäni tankoa pysyykö se kiinni rungossa, muuttuuko mankelointi taluttamiseksi? Rouva Jokinen läkähtyy lukiessaan. Retkeni aikana kuluttaisin laskurin mukaan kahdeksan palaa suklaata. Kahdeksan palaa suklaata! Rouva Jokinen on varma, että suklaapaloja tulisi popsittua tuplasti enemmän. Viime pyrähdyksestä...

Rouva Jokinen keskeyttää vessanoveen painautuneen pikkuveljen kuiskutuksen. Kalsarisankari supattaa lukitun oven takana, pöntöllä itkevälle isoveljelleen. – Oot yksin! Ketään ei ole kotona, sä vaan! Järkevästi ajateltuna, ekaluokkalaisen olisi pitänyt osata päätellä, että kuullessaan pikkuveljen sanat, ainakin puhuja olisi paikalla. Mutta. Kun. Pelon tiirikoidessa tajuntaan, kauhu kangistaa aivosolut, eikä järjellä ole osallisuutta kissanpolkkaan. No, mutta hyvänen aika! Kyllä, olemme puhutellut pikkuveljeä sanoilla sivaltamisesta. Mutta minkäs teet, kun kiusaus käy ylivoimaiseksi. Tästä ei ole aikaa, kun nuorin oppi puhumaan. Siihen asti hän oli osoitellut sormella tavaroita, ynissyt, vikissyt, vonkunut, vinkunut tai itkeä tihruttanut. Sitten eräänä päivänä se sujui. Sanat toivat säpinää, yhdistely loi oivalluksia, ympärillä tapahtui, asiat etenivät, ihmiset pysähtyivät ja kysyivät: -  Oi, mitä sinä sanoit? Napero testaili, matki, kikkaili, kokeili, havaitsi...