KOTITIELLÄ EKSYNYT LÖYSI AARTEEN METSÄSTÄ

Kävelin metsään. Löysin puolukanvarpuja, joissa oli vielä puolukoita, mustikanvarpuja, pajunkissoja ja muutaman innokkaan, silmuja puskevan pensaan. Lupaus keväästä.

SADE SOTKI MATKASUUNNITELMAN

Jääkylmä vesi valui rouva Jokisen nenää pitkin. Hän oli eksynyt käveltyään vain muutaman sata metriä kotiportilta. Yllään uutukaiset verkkarit, monitoimilokeroita sisältävä heijastimilla varustettu vyölaukku, pikkuruisesta kännykästä radio aktivoituna, kuulokkeen silikoninaru suoristettuna, napit korvilla, reipasta jumputusta taustakohinaksi valittuna ja lenkkikenkien kärjet suunnattuna kohti päämäärää.

Mutta rouva Jokinen ei enää muistanut minne hän oli menossa. Jalat laahustivat vastahakoisina, vesi kasteli puntit painaviksi, sormet muuttuivat sinipunaisiksi ja poskia kuumotti harmitus. Miksi hän ylipäätään käveli tammikuisessa jääsateessa, itätuulessa, mutaista peltoa reunustavaa yksinäistä tietä pitkin kohti hevostallien lemua ja kehä kolmosen jylinää?

USKOTKO SINÄ LUPAUKSIIN?

Olin luvannut itselleni terveellisemmän tulevaisuuden. Mutta ehkä tämä oli niitä hetkiä, joita lapsena koin Lintuvaaran ainoan kerrostalon pihalla, seistessäni Sepelkyyhkyntiellä isompien poikien virnisteltävänä.

- Saat multa markan, jos heität kuperkeikan.

Ja minä tyttö tein, mitä käskettiin, ojensin käden ja ihmettelin, kun ympärillä seisovat lapset nauroivat.

- Etkö sä tajua?

Muistan vieläkin hämmennyksen miettiessäni, mistä sen voi tietää, milloin lupaaja tarkoittaa mullasta kuraisilla kätösillä taputeltua rahaa ja koska saisin sellaisen, jolla voisin ostaa läheisestä kioskista merkkareita.

Keski-ikään saapuessani olen kuullut niin monia lupauksia, että tiedän suurimman osan olevan tuulesta temmattuja tai maahan maatuvia. Siksi päätin tänään olla riemullinen kohtaaminen. Tehdä sen, mitä olin suunnitellut ja murehtia myöhemmin, mitä tuli luvattua.

TIPPALEIPÄAIVOT JUMPPASIVAT AJATUKSEN

Tasapainotellessani liukkaalla kalliolla sammalmättäiden sävyjä ihastellen, nuuskiessani metsän tuoksua eläydyin karhujen ja pikkulintujen talvehtimiseen kaikella sillä tietämyksellä, joka Leppävaaran ala-asteelta sarkapukuun sonnustautuneen opettaja Paasion tunneilta oli jäänyt mieleeni.

Talitinttien, sammakoiden ja kuusen latvassa keikkuvan variksen selviytymistä miettiessäni ajatukseni muuttuivat yhä vaikeaselkoisimmiksi, ne hyppivät västäräkin innolla, naputtelivat herkkupaloja palokärjen tarkkuudella, kunnes kiteytyi näkökulma, joka kantaa minut huomiseen. Aivomyrskyn sivutuotteena tulostui ajatus, että jos lupauksen antaja on luotettava, tarkoittaa se, että lupaus on aivan yhtä todellinen kuin asia, joka odottavalle on luvattu. Ja tämähän on jymyuutinen pimeässä vaeltaville: pian on bikinikausi ja minulla kurvikas kroppa!