KOTIASIA

Rouva Jokinen päättää julkaista kaksi kuvaa itsestään. Toinen otos on lokakuulta 2012. Kun kolme vuotta ja neljä kuukautta sitten katselin itseäni potretista, kauhistuin. Nähdessäni photon tiesin, että jotain pitäisi tehdä, mutta vielä j oulukuussa 2013 ahmin tavalliseen tapaan herkkuja. Tammikuussa 2014 julkaisin ensimmäisen tekstin Kotiasia-blogissani kirjoittamalla: ” Punastuin katsellessani itseäni peilistä tai oikeastaan ajatuksesta, että niin monet vuodet olen laiminlyönnyt itseäni. Tänään, juhlallisemmin sanottuna, tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2014, aloitin.” Kiitti, tukesi avulla olen onnistunut tähän asti! Tänään 14. Helmikuuta 2016 vietämme Ystävänpäivää ja kirjoitan sinulle rakas Kotiasia-blogin lukija. Yhdessä olemme kulkeneet jo pitkän matkan ja sinä olet minulle tosi, tosi tärkeä. Kiitos, että olet kannustanut minua huolehtimaan omasta terveydestäni konkreettisesti painoa pudottamalla. Sinun kommenttisi, sivulla käyntisi ja viestisi ovat innoitt

Pidättäydyn himosta ja osoitan hurjan hienosti itsekuria. (Byääääh!) Tunnustan. Sietämättömän tylsää olla sitoutunut ja silti se on suloista. Ajatukseni harhailevat lähikaupan karkkihyllyjen esillepanoa ihmettelemässä, mielikuvitusmatkallani silmäilen läpinäkyviä laatikoita, irtareita. On noloa valittaa samaan aikaan, kun on itsestään valtavan ylpeä. Makean puute tekee kutaa, tiedän, minä hehkun ja hehkutan. Ymmärrän tekeväni oikein, juurikin kuten pitää. Tänään en harkitse keskeyttämistä, en jarruttelua tai kaistan vaihtamista. Mutta siitä tunteesta en tykkää. Siitä korvamadosta, sydämen kovertajasta, ilon pilaajasta, kumisevasta tynnyristä, joka kolisee kieriessään. En halua ojentaa kättäni kassajonossa yli liukuhihnan ja ottaa. En tarvitse Snickersiä, Mars- tai Kick-patukkaa, mitä niitä nyt siinä on viimehetkellä tarjolla. Epätoivoisille, minä en ole. Miksi edes mietin! Miksi ajatukseni viipyilevät aistimuksissa. Vai eikö aistini ymmärrä omaa parastaan. Kuka ke