KOTIASIA

Mitä sinä teet, jos et pysty palaamaan eiliseen ja huominen on liian kaukana? Kuinka elää päätöksen kanssa, joka oli hyvä, mutta käytännössä huono? Makeanlakko.  Sana tarkoittaa luopumista vapaaehtoisesti oikeudesta nielaista glukoosista ja fruktoosista koostuvaa disakkaridia, jota yleensä valmistetaan teollisesti sokerijuurikkaasta.  Muistiinpanot on nopea lukaista: 1 päivä kiukuttelua ja kitumista. 2 päivä sisäinen taistelu jatkuu. Illalla raivo ja käytöstavat unohtuvat. Toimistolla käskytän kinttuja kipittämään ohi kahviautomaatin. En saa pysähtyä täyttämään mukia maitokaakaolla!!!! Päivän päättyessä, en liponut suupielistäni kermaista makeutta, en hymyillyt kotona. Nolointa tietenkin oli riita, johon puolisollani ei ollut mitään sanottavaa. 3 päivä ja kaikki hyvin, kunnes illalla kaupassa **##%!!?&!** olo jysähti kroppaani. Kylmä hiki. Kädet täristen naputtelin tekstiviestin siipalle, etten voi oikein hyvin. Mikäkö minulla on, mistä minä sen voin tietää

  -Tule, mieheni hoputtaa. - Miksi minä? - Osaat laulun. Mumisen sanoja, miten sinne pääsikään, panikoin. - Eikö hän ole ex cathedra näissä asioissa? Miksi minun pitäisi laulaa taivaasta? Onhan hänellä La divina commedia. Vesimassa jylisee voimallisena, suurimmmat aallot paiskautuvat vaahtopäinä rantakallioon, jossa seisomme odottamassa arvovierasta. Suuren siveltimen vetoa muistuttava taivas yhdistyy tyrskyihin aivan kuin harmaa, repaleinen vaate kätkisi horisontissa välähtävän valon, oliko se laiva? On lokakuu. Ajattelen Titanicin tuhoa, M/S Estoniaa, puffetpöydän runsasta tarjontaa ja kepeästi taustalla soivaa musiikkia, Itämerellä kelluvia hahmoja. - Emme voi luottaa, että titteli takaa sisällön, mieheni kuulostaa kohtalokkaalta. Ryhdistäydyn, olen valmis. Pyörälläkö vinhasti polkien/ Autollako ajan/ Vaiko raketilla meen/ Milläs minä pääsen taivaasen? Paavia ei näy. Seison tukevasti rantatörmällä, on kylmä. Myrsky on kastellut odottajat. Kaukaisuud

Miten sitä voisi viestiä tunteistaan, rouva Jokinen pohtii. Miten ilmaista mieltymyksensä päätymättä pelleksi ja milloin sen kehtaisi kertoa. Rouva Jokinen pohtii rakastamisen taitoa. Itseasiassa hän on epävarma, voiko raasu rakastaa tai että miten sana edes määritellään. Rakkaus. Että onko se tunne vai teko, järkipäätös vai tunteesta tehty entä tunteikas teko ilman järkeä. Pystyn ajattelemaan ajatukseni umpisolmuun. Jos rikkinäinen ei rakasta itseään, voiko hän ylipäätään sanoa rakastavansa toista, kun kuitenkin rakastamiseen vaaditaan kaksoiskäskyn lähtökohtana itsensä rakastamista? Ja mitä se rakkaus on? Jos hyväksyy kroppansa sellaisena kuin se näyttäytyy tai totuttautuu navigoimaan temperamenttinsa tuiverruksessa ja pyrkii pääsääntöisesti antamaan anteeksi menneisyyden mokkelot ja toivomaan tuleville päiville parasta niin onko se sitä? Pesen hampaat, vältän lisäaineita, kierrän makeishyllyn ja venyttelen työpäivän aikana, tavoitanko sanan sisällön? Perhoset va

Ahertamisen jälkijäristyksissä ajatukset haahuilevat keskeneräisissä työpöydälle jätetyissä lauseissa, kalenterin tiukaan pakatuissa koloissa, tekemättömissä sankariteoissa. Mutta vastauksena puolisoni kysymykseen, kyllä, muistan olevani perheellinen. Kotona odottaa pesue. Avainsanat #ruokaa, #läksyt, #nimikoimattomatvaatteet ja #lukemattomatwilmaviestit härnäävät väsynyttä. Mä joka päivä työtä teen ja illaksi kotiani meen Tyhjä mieli toljottaa neljän ruuhkaa: tahraton bemari, toinen musta, pakasta vedetty Volkswagen, vanha Audi, soratietä pärtsännyt Toyota, vielä toinen bemari, ei yhtään Ladaa, kaupunkimaasturi virolaisella rekkarilla, oikealta kiilaava pakettiauto ja kuumentunut kuski ruuhkabussissa merkkivaloa vilkuttaen tunkemassa kaistalla kiihdyttävän Skodan eteen. Pikkuruisessa punaisessa omenassa rouva Jokinen kyydissään matkan varrelta pongattu teini, joka iloisena kertoo tarinaa opettajansa maneerista. Aivan, nyökkään muistellessani Viherlaakson lukion psykologia