KOTIASIA

Miten sitä voisi viestiä tunteistaan, rouva Jokinen pohtii. Miten ilmaista mieltymyksensä päätymättä pelleksi ja milloin sen kehtaisi kertoa. Rouva Jokinen pohtii rakastamisen taitoa. Itseasiassa hän on epävarma, voiko raasu rakastaa tai että miten sana edes määritellään. Rakkaus. Että onko se tunne vai teko, järkipäätös vai tunteesta tehty entä tunteikas teko ilman järkeä. Pystyn ajattelemaan ajatukseni umpisolmuun. Jos rikkinäinen ei rakasta itseään, voiko hän ylipäätään sanoa rakastavansa toista, kun kuitenkin rakastamiseen vaaditaan kaksoiskäskyn lähtökohtana itsensä rakastamista? Ja mitä se rakkaus on? Jos hyväksyy kroppansa sellaisena kuin se näyttäytyy tai totuttautuu navigoimaan temperamenttinsa tuiverruksessa ja pyrkii pääsääntöisesti antamaan anteeksi menneisyyden mokkelot ja toivomaan tuleville päiville parasta niin onko se sitä? Pesen hampaat, vältän lisäaineita, kierrän makeishyllyn ja venyttelen työpäivän aikana, tavoitanko sanan sisällön? Perhoset va

Ahertamisen jälkijäristyksissä ajatukset haahuilevat keskeneräisissä työpöydälle jätetyissä lauseissa, kalenterin tiukaan pakatuissa koloissa, tekemättömissä sankariteoissa. Mutta vastauksena puolisoni kysymykseen, kyllä, muistan olevani perheellinen. Kotona odottaa pesue. Avainsanat #ruokaa, #läksyt, #nimikoimattomatvaatteet ja #lukemattomatwilmaviestit härnäävät väsynyttä. Mä joka päivä työtä teen ja illaksi kotiani meen Tyhjä mieli toljottaa neljän ruuhkaa: tahraton bemari, toinen musta, pakasta vedetty Volkswagen, vanha Audi, soratietä pärtsännyt Toyota, vielä toinen bemari, ei yhtään Ladaa, kaupunkimaasturi virolaisella rekkarilla, oikealta kiilaava pakettiauto ja kuumentunut kuski ruuhkabussissa merkkivaloa vilkuttaen tunkemassa kaistalla kiihdyttävän Skodan eteen. Pikkuruisessa punaisessa omenassa rouva Jokinen kyydissään matkan varrelta pongattu teini, joka iloisena kertoo tarinaa opettajansa maneerista. Aivan, nyökkään muistellessani Viherlaakson lukion psykologia