KOTIASIA

Rouva Jokinen on tyrmistynyt. Kotiasia-blogiin tykästyneitä löytyy ympäri maailmaa. Sellaisistakin paikoista, joissa hänellä ei ole tuttuja, ei kaukaisia sukulaisia, eikä edes rikasta omaista, jonka ainoana elossa olevana jälkeläisenä häntä jäljittäisi sujuvasanainen huijari. On aika kiittää lukijoita Aloittaessani tammikuun ensimmäisenä päivänä laihduttamisen ja julkaistessani samana päivänä Kotiasia-blogini, toivoin saavani muutaman kaverin, joiden kanssa jakaisin sokeritonta elämää, imeskelisin kananluita, narskuttelisin omenankuorista flavonoideja, herkuttelisin rusinoilla, elämän pähkinöitä samalla pyöritellen.     Lähetän suukkoja lukijoilleni Jenkkeihin, Kanadaan, Saksaan, Kroatiaan, Bulgariaan, Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, Itävaltaan, Etelä-Koreaan, Keniaan, Norjaan, Ruotsiin, Ranskaan, Tanskaan, Italiaan, Australiaan, Alankomaihin, Araabiemirikuntaan, Ukrainaan, Puolaan, Thaimaahan, Laosiin, Israeliin, Jordaniaan, Etelä-Afrikkaan, Espanjaan, Irlantiin,...

Mitä on tapahtunut, kun parhaat kaverit unohtavat, miksi he aamuisin istuvat saman pöydän ääressä, asettuvat illalla peittojensa alle käpertyen kauaksi puoliskonsa lämmöstä? Kun he kotiin töistä palatessaan vakavoituvat, tervehtivät ja kuittaavat päivän kuulumiset lyhyillä lauseilla. Ohittavat toistensa katseet, katselevat muualle, unohtavat katsoa. Huh, mikä muutos! Rouva Jokinen miettii surullisia esimerkkejä. Esimerkiksi nuori nainen neuvolassa tuhisevan nöpönenän kanssa hämmentyneenä terveydenhoitajan puhetulvan ytimessä nuoren isän ihmetellessä kännykkäänsä eteisessä. Rouva Jokinen ei halua ajatella tunnetta, kun huomaa toisen kiinnostuksen olevan muualla. Kotiyksinäisyys on piinaavaa. Astiapesukoneen tyhjennys ja täyttö, sun vuoro käydä kaupassa ja mä voin hakea sen tarhasta ja tuletko ennen kahdeksaa vai mennäänkö yhdessä vanhempainiltaan, viikonloppuna pitäis ehtiä isovanhempien luokse, entä pitäisikö käyttää alennusliput vielä kun ne on voimassa? Kokeneen kul...

On järisyttävää koota ajatuksia, jotka vaikuttavat mielikuviini itsestäni. Kirjata ja katsella kohteliaisuuksia, huokauksia ja hämmästelyjä, sanottuja ja sanomattomia määritelmiä. Ottakaa minut kevyesti Rouva Jokinen huomaa inhoavansa painava-sanaa. Oikeastaan hän vihaa koko ilmaisua. Miksei suomenkielestä löydy käsitettä, joka kertoisi tosiasian hiukan hellemmin, hitusen kevyemmin. Tarkoitan, että rouva Jokinen on minimalistinen eteerisyydessä tai vähemmän ilmava tai aavistuksen painovoimasta enemmän hyötyvä kuin. Ja siinä se sana taas vilahtaa. Kuin. Pohtiessani uhkakuvia mieleeni muistuu järisyttävä lapsuudenkokemus, joka vuosia on kalvanut mieltäni. Pelko siitä, että olisin takaaksi, piinaa minua ponnistelemaan kohti keveyttä. Asiaton lausahdus muutti elämäni Tyttösenä kahvijonossa nyhjäsin tummissa puvuissa hikoilevien kantajien lähellä. Isä pyyhkäisi otsaansa ja naurahti, ettei olisi ikinä uskonut, että vainaja olisi ollut NIIN painava. Päätin siltä s...

Parkkihalli ruuhkaantui. Joku tööttäsi töpeksivälle. Bemarikuski heilutti käsimerkkiä röyhkeästi etenevälle pakettiautolle. Rouva Jokinen kääntyi vasemmalle etsien ajoneuvolleen parkkiruutua, pysähtyi suojatiemerkintöjen kohdalla ja antoi tietä vanhukselle. Tässä tulee selitys epävarmaan ajotyyliin Rouva Jokinen kurvasi oikealle, eikun vasemmalle ja taas vasemmalle, kiersi P1-kerroksen pääsisäänkäynnin ja kääntyi vasemmalle, eiku oikealle ja taas vasemmalle, hidasti kauppakassejaan raahavien kohdalla, varoi töyssyä, kurkki edessä olevan auton yli, näki vapaan paikan ja katos vaan, ajoi ohi. Pudotti nopeutta vain jatkaakseen matkaansa, ohitti kolme vapaata paikkaa ja neljännen, yhden pylvään vieressä ja toisen kahden auton välissä, viisi vapaata ruutua sivummalla, pari madalletun katon alla, viimeisessä mustavalkoisella teipillä koristeltu rautaputki. Kääntyessään jälleen vasemmalle, vasemmalle ja vasemmalle, hän huomasi häpeävänsä ralliansa kauppakeskuksen parkkihall...

- Se nousee napakasti viipyillen ja heilahtelee kevyesti kulkiessa, kertoo ilmiön huomannut rouva Jokinen. – Muodoltaan se on kuin käärme! Läskimakkarakäärme paidan alla! Asiantuntijat: “Nyt jännätään!” Suomen yli levittäytynyt laihdutusinnostus humahti huippuunsa vuoden vaihteessa. Muutaman viikon kituaika on karistanut wanabeet matkasta. Espoossa sitoutuminen muutokseen on ollut mielessä joka päivä.   Saamamme tiedon mukaan jättikokoinen “läskimakkara” vyötäröllä on alkanut sulaa. - Niin, aamulla herätessäni huomasin, että flanellihousujen kuminauha ei ollut järsinyt punaista raitaa iholle kuten yleensä, kertoo rouva Jokinen. Laihduttajan perhe: “Hän ei luovuta!” Tieto vyötärömakkaran sulamisesta yllätti aamupuuhissa olleen perheväen. - Kyllä tuli täytenä yllätyksenä, isäntä toteaa aamukahvia hörppiessään. – Vaikea tällaista on uskoa todeksi! Me ollaan kuitenkin ihan tavallinen perhe. Keskivartalolihavuus on tyypillistä ihmisille, joiden vatsan...