ASIAKASTA ISKETTIIN IKEASSA

Olin samaan aikaan otettu ja järkyttynyt. Muoviseksi tötteröksi pakatun untuvatyynyn puristelu rintaani vasten tuntui nololta. Olin tullut nähdyksi hetkenä, jolloin olin mielestäni näkymätön.

MIES NÄKI IKEASSA
VASTUSTAMATONTA KAUNEUTTA


Rouva Jokisen asioidessa jouluruuhkassa Ikean vuodevaateosastolla joulukuussa 2013 hämmentyi hän erään ennalta tuntemattoman miehen keskustelunavauksesta.
- Oletko suomalainen, ihan oikeasti suomalainen? tummasilmäinen kyselijä epäili: -  Sinähän olet iloinen!

Rouva Jokiselle selvisi, että vähintään kolmekymmentä senttiä lyhyempi casanova oli Montenegrosta, jossa kaverin mukaan aurinko paistoi aina ja meri välkehti sinisenä. Pisamista äijänretale oli päätellyt rouva Jokisen olevan temperamenttinen, ehkäpä jopa tulinen punapää!

Harrastuksekseen rouva Jokinen ilmoitti lastenhoidon.
- Jos on lapsia, onko myös mies? valloittaja tiedusteli tahtiaan hidastaen.
Rouva Jokinen vastasi totuudenmukaisesti: - Maailman paras.
- Pahoittelen häiriötä ja toivotan hyvää joulua, ukko painoi lakkinsa päähänsä nyökäten pettyneenä hyvästiksi.
                
Likaiset hiukset piilotettuna esikoiseni karheasta villalangasta virkkaaman pipotekeleen alle, ylläni kulahtanut villatakki, keinonahkainen minihame ja pitkiä kinttuja lämmittävät legginsit, punaisissa Nokian kumisaappaissa karvavuori. Kaikki 180 senttiä palvovien silmien häpeilemättömässä tarkastelussa.

KRIITTINEN MIELI
HÄMMENTYY HYVÄKSYNNÄSTÄ


Oliko mies hullu, perverssi vai ihminen, joka näki kauneutta tavaratalossa? Miksi valitsin keskimmäisen? Enkö pidä itseäni kauniina, tietenkin pidän, enkä kuitenkaan. Luettelen ulkomuistista teesini: Minut on luotu, Luoja ei tee virheitä, jokainen ihminen on kaunis omalla tavallaan tai ainakin arvokas juuri sellaisena kuin on.

 Jos listani on totta, miksen elä kuten ajattelen? Nuorena luotin ihmiseen, joka arvioi roisisti, huomasi virheeni, nosti rimaa ja käski hyppäämään. Epäilin nuorukaisia, jotka kuiskivat hellästi. Suukottelivat merkityksettömiä sanoja. Sellaisia kuten kaunis, ihana, suloinen, lahjakas, sopiva, hah, kirsikkana täydellinen.


Olenko muuttunut? Onko kuuluisa armo astunut kuvioihin? Enkö edelleen vaienna kanssakulkijat tai ainakin hiljaisesti ihmettele heidän sanojaan. Kiitän kohteliaasti ja siivoan maahan varisseet sanat sinne minne ne kuuluvat.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hän kirjoittaa minulle kaukaisesta maasta

Kuva
Oheinen kirje on julkaistu vastaanottajan luvalla ja hän tätä alunperin ehdotti.  Miksi ihmeessä? Rouva Jokinen puhisi miettien, mitä ystävä oikein tarkoitti. Julkaista nyt henkilökohtainen kesäkirje!? Mitä ideaa siinä olisi? Rouva Jokinen oli tyrmistynyt - ehkä ripauksen loukkaantunut. Eihän hän viestejään koko maailmalle lähetä, postita kuin suoramyyntimainoksia tai varainhankintaviestejä henkilökohtaisella personoinnilla ja kivalla kuvalla varustettuna... rakastettu ystävä... Argh! hän jupisi tömistellessään puutarhassa. Ärsyttävä tyyppi! Pohdittuaan asiaa kuukauden päivät, rouva Jokinen ajatteli, että mitä minä nyt näin jurnutan, onhan kaikilla upeilla kirjoittajanaisilla ollut kirjekavereita ja olenhan minäkin nyt yksi heistä: Ihan oikea kirjoittaja, jonka kirje toiselle ihmiselle julkaistaan! Niin, että - cin cin, ystävät! Kirjoitelkaa toisillenne, kirjeenvaihto on kiva harrastus! Tänään, elokuun viidentenä päivänä, rouva Jokinen hörppii tyytyväisenä kahvia viilenevässä illas...
Lue lisää

Kuinka rouva Jokinen voisi päästä tunnelmaan, kun kuolema on kolmantena pyöränä?

Kuva
Jos suutelen ja sairastun. En sano sitä miehelle, mutta mietin. Jos nenään ei ole sormella asiaa, silmien hieronta on kielletty ja kasvojen rapsutteluun liittyy riski, miten voimme syleillä?  Vaan, eikö nyt pitäisi kipinöidä ja kiljahdella, kannustan itseäni ja sanon:  - Nauti! Antaudu lämpöön! Ole läsnä, sillä et sinä rouva Jokinen voi tietää, josko tämä on viimeinen kerta. Sillä kaikki on toisin, jos meitä ei enää ole.  Ja mitä enemmän ajattelen, että ei pelosta käsin tulisi ajatella, ajattelen, että on järkyttävää, jos tämä on meidän vika kerta. Pelottaa, jos tämä päättyy tähän. Ei vain se, etten ole saanut ilmaistua tunteitani näinä vuosikymmeninä tai päätettyä, mikä on lempiruokani, mutta minulla on edelleen järjestämättä kaikki paperit ja meikkipussit ja käsilaukusta löytyy viime vuoden kuitteja ja pieni, aaltojen pyöreäksi hioma kivi. Niin rakas ystävä, et ehkä ole kuullut,  mutta maailma on nyt mullin mallin.  En tiedä elinoloist...
Lue lisää

Nyt tekisi mieli luovuttaa ja jättää koko homma kesken

Kuva
Poden Kukkulan kuningas -syndroomaa. Olotilaa, jossa tyydyn saavuttamaani, vaikka sijainti on huono tai jopa vähäpätöinen. Huojun voittoisana lumivuorella. Yritän pitää tasapainon samalla kun hosun houkutuksia kauemmaksi. Hetkenä minä hyvänsä olen rähmälläni. Kierinyt kasan juurelle. Rouva Jokinen kuvittelee itsensä rähmällään sohjossa voimattomana ja itkuisena.  Olen kuin kukko, joka on kuopinut pahnoista keon. Siellä se metelöi, kasan nokassa, kanalan korkeimmalla kohdalla. Iloisesti olen minäkin kiekunut saavutustani.  Ainoa riemuani latistava tosiasia on, että saavuttamani merkkipaalu oli itse itselleni asettama välitavoite. Nyt olisi aika, toistan, kirjoitan oikein isoilla kirjaimilla, että rouva Jokinenkin huomaisi sanani: NYT OLISI AIKA JATKAA MATKAA! Pikku ponnistus ja olet perillä Mutta kuten ennenkin, rouva Jokinen on kohdannut hämmentävän tilanteen: mahdollisuuksia on monia, elämä pyörryttävän ihanaa, innostavia juttuja on paljon ja kiinnostavin vie...
Lue lisää