Jos kukaan ei saisi tietää!

On yö. Perhe nukkuu, äiti kirjoittaa blogia ja miettii paheita. Minähän tiedän asiasta, eikä se minua haittaa. Päinvastoin tahmea mössö suussa on nautinnollista ja tuottaa suurta mielihyvää.

Ohoh, tätä ei olisi uskonut!


Tunnustan synneistä suurimman, olen syönyt Nutellaa lusikalla suoraan purkista. Suurella lusikalla. Hartaasti ja nauttien. Paha olo tuli vasta sitten, kun pohdin, pitäisikö asiasta kertoa. Tulisiko olla rehellinen ja kenelle?

Vaikka lupasin, en ole selvittänyt terveellisen ruokavalion saloja. Vetäydyn vastuusta. Nauran itsekin selityksilleni ja haluttomuudelle paneutua omaan hyvinvointiini. Paheksunko ruokatottumuksiani siis itseni vai teidän lukijoiden vuoksi? Jurnuttavatko Painonvartijoiden kummitukset korvieni välissä? Häpeänkö paheita vai niiden näkymistä minussa?

Hyvätkään ajatukset eivät ole tekoja


Kyllä, rouva Jokinen on lisännyt liikuntaa. Hän on laihduttanut jo kaksitoista vuorokautta. Hurraa!

Upeaa, namilakko on pitänyt. Harmillista, piparit maistuvat kaakaon kanssa. Mutta toisaalta olen korjannut asennettani suhteessa epäterveelliseen ruokaan: Olen syönyt pizzaa suuresti paheksuen, risottoa huokaisten, antanut voin sulaa paahtoleivälle päätäni puistelleen. Mutta lopuksi olen lipaissut huuliani ja huokaissut tyytyväisenä.

Kenelle voisi ilmoittautua, jos on väärällä tiellä ja huomaa kaipaavansa tukea löytääkseen ulos labyrintista?


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hän kirjoittaa minulle kaukaisesta maasta

Kuva
Oheinen kirje on julkaistu vastaanottajan luvalla ja hän tätä alunperin ehdotti.  Miksi ihmeessä? Rouva Jokinen puhisi miettien, mitä ystävä oikein tarkoitti. Julkaista nyt henkilökohtainen kesäkirje!? Mitä ideaa siinä olisi? Rouva Jokinen oli tyrmistynyt - ehkä ripauksen loukkaantunut. Eihän hän viestejään koko maailmalle lähetä, postita kuin suoramyyntimainoksia tai varainhankintaviestejä henkilökohtaisella personoinnilla ja kivalla kuvalla varustettuna... rakastettu ystävä... Argh! hän jupisi tömistellessään puutarhassa. Ärsyttävä tyyppi! Pohdittuaan asiaa kuukauden päivät, rouva Jokinen ajatteli, että mitä minä nyt näin jurnutan, onhan kaikilla upeilla kirjoittajanaisilla ollut kirjekavereita ja olenhan minäkin nyt yksi heistä: Ihan oikea kirjoittaja, jonka kirje toiselle ihmiselle julkaistaan! Niin, että - cin cin, ystävät! Kirjoitelkaa toisillenne, kirjeenvaihto on kiva harrastus! Tänään, elokuun viidentenä päivänä, rouva Jokinen hörppii tyytyväisenä kahvia viilenevässä illas...
Lue lisää

Kuinka rouva Jokinen voisi päästä tunnelmaan, kun kuolema on kolmantena pyöränä?

Kuva
Jos suutelen ja sairastun. En sano sitä miehelle, mutta mietin. Jos nenään ei ole sormella asiaa, silmien hieronta on kielletty ja kasvojen rapsutteluun liittyy riski, miten voimme syleillä?  Vaan, eikö nyt pitäisi kipinöidä ja kiljahdella, kannustan itseäni ja sanon:  - Nauti! Antaudu lämpöön! Ole läsnä, sillä et sinä rouva Jokinen voi tietää, josko tämä on viimeinen kerta. Sillä kaikki on toisin, jos meitä ei enää ole.  Ja mitä enemmän ajattelen, että ei pelosta käsin tulisi ajatella, ajattelen, että on järkyttävää, jos tämä on meidän vika kerta. Pelottaa, jos tämä päättyy tähän. Ei vain se, etten ole saanut ilmaistua tunteitani näinä vuosikymmeninä tai päätettyä, mikä on lempiruokani, mutta minulla on edelleen järjestämättä kaikki paperit ja meikkipussit ja käsilaukusta löytyy viime vuoden kuitteja ja pieni, aaltojen pyöreäksi hioma kivi. Niin rakas ystävä, et ehkä ole kuullut,  mutta maailma on nyt mullin mallin.  En tiedä elinoloist...
Lue lisää

Nyt tekisi mieli luovuttaa ja jättää koko homma kesken

Kuva
Poden Kukkulan kuningas -syndroomaa. Olotilaa, jossa tyydyn saavuttamaani, vaikka sijainti on huono tai jopa vähäpätöinen. Huojun voittoisana lumivuorella. Yritän pitää tasapainon samalla kun hosun houkutuksia kauemmaksi. Hetkenä minä hyvänsä olen rähmälläni. Kierinyt kasan juurelle. Rouva Jokinen kuvittelee itsensä rähmällään sohjossa voimattomana ja itkuisena.  Olen kuin kukko, joka on kuopinut pahnoista keon. Siellä se metelöi, kasan nokassa, kanalan korkeimmalla kohdalla. Iloisesti olen minäkin kiekunut saavutustani.  Ainoa riemuani latistava tosiasia on, että saavuttamani merkkipaalu oli itse itselleni asettama välitavoite. Nyt olisi aika, toistan, kirjoitan oikein isoilla kirjaimilla, että rouva Jokinenkin huomaisi sanani: NYT OLISI AIKA JATKAA MATKAA! Pikku ponnistus ja olet perillä Mutta kuten ennenkin, rouva Jokinen on kohdannut hämmentävän tilanteen: mahdollisuuksia on monia, elämä pyörryttävän ihanaa, innostavia juttuja on paljon ja kiinnostavin vie...
Lue lisää