Jos kukaan ei saisi tietää!

On yö. Perhe nukkuu, äiti kirjoittaa blogia ja miettii paheita. Minähän tiedän asiasta, eikä se minua haittaa. Päinvastoin tahmea mössö suussa on nautinnollista ja tuottaa suurta mielihyvää.

Ohoh, tätä ei olisi uskonut!

Tunnustan synneistä suurimman, olen syönyt Nutellaa lusikalla suoraan purkista. Suurella lusikalla. Hartaasti ja nauttien. Paha olo tuli vasta sitten, kun pohdin, pitäisikö asiasta kertoa. Tulisiko olla rehellinen ja kenelle?

Vaikka lupasin, en ole selvittänyt terveellisen ruokavalion saloja. Vetäydyn vastuusta. Nauran itsekin selityksilleni ja haluttomuudelle paneutua omaan hyvinvointiini. Paheksunko ruokatottumuksiani siis itseni vai teidän lukijoiden vuoksi? Jurnuttavatko Painonvartijoiden kummitukset korvieni välissä? Häpeänkö paheita vai niiden näkymistä minussa?

Hyvätkään ajatukset eivät ole tekoja

Kyllä, rouva Jokinen on lisännyt liikuntaa. Hän on laihduttanut jo kaksitoista vuorokautta. Hurraa!

Upeaa, namilakko on pitänyt. Harmillista, piparit maistuvat kaakaon kanssa. Mutta toisaalta olen korjannut asennettani suhteessa epäterveelliseen ruokaan: Olen syönyt pizzaa suuresti paheksuen, risottoa huokaisten, antanut voin sulaa paahtoleivälle päätäni puistelleen. Mutta lopuksi olen lipaissut huuliani ja huokaissut tyytyväisenä.

Kenelle voisi ilmoittautua, jos on väärällä tiellä ja huomaa kaipaavansa tukea löytääkseen ulos labyrintista?