Äidin ajattelemattomuus aiheutti vaaratilanteen

- Rakkaat ystävät, kirjoitan teille pöydän alta. Olen tahtomattani jumissa, rouva Jokinen supattaa aloitussanoja blogiinsa. Häntä kutittaa ajatus, kuinka kuvaisi tapahtumia.

Miten toimia, kun leikki kaappaa mukaansa?

Kerta kaikkiaan sitä riemua, kun aikuinen innostuu leikistä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tempaudun kikatukseen, haluan hassutella ja kirmaan huomaamaan, että peppuni ei mahdu rengaskeinuun, jalkani ylettyvät maahan ennen kuin liukuminen alkaa, pallomeri on kutistunut ja olen liian iso.

Syksyllä kävelimme tyttäreni kanssa Bulevardilta Cafe Ekbergin kahvilasta  Vanhan kirkon puistoon. Keltaisen punaiset lehmuksen lehdet oli koottu suuriin kasoihin. Letit hulmuten juoksenteli prinsessa kevein askelin, potki maahan pudonneita, nosti ihaillen syliinsä ja heitteli kiusoitellen minua. Sitten hän huomasi keon, sellaisen mihin sarjakuvissa lapset sukeltavat lehtien pelmahtaessa iloisesti. Kuulin tyttäreni naurun kummun keskeltä. Hän nyppi lehtiä hiuksistaan ja katosi pehmeästi kahahtavan kasan syleilyyn.

Ostoskassit painoivat, käsilaukun remmi oli katkennut, huulipuna tuhrautunut, laskut oli maksamatta ja kotona odotti ryttyinen kasa viikkaamattomia vaatteita. Tuuli tuiversi sopivan keveästi, autojonot etenivät verkkaisesti, virallisesti pukeutuneet aikuiset etenivät sivuilleen pälyilemättä kohti asiallisia asioitaan. Rouva Jokinen halusi! Niin, hän otti oikein vauhtia. Hyppäsi kuin uima-altaaseen. Mutta maa ei antanut periksi.

Hyi hyi, äiti, unohditko olevasi aikuinen?

Viiltävä kipu tulvahti tajuntaani. Tyttäreni kikatti ja minä kauhuissani ajattelin, etten kehtaisi pyytää hätäkeskuksen päivystäjältä apua. Soittaisinko puolisoni hätiin, mutta kuinka kertoisin, että olen katkaissut jalkani Ruttopuistossa hypätessäni lehtikasaan?

Rouva Jokisen ymmärtäessä oman lapsellisuutensa hän häpesi. Hän toivoi, ettei kukaan olisi huomannut hänen ilonpitoon keskittynyttä mielettömyyttään, tyhjän hohotusta ja kömpelöä liikehdintää keijukaisten ja pikkuvintiöiden hullunkurisessa maailmassa.

- Nopeasti, huohotin kivusta huolimatta tyttärelleni. – Mennään pois!