Pelotti niin, että meinasin jättää varmuudeksi kesken
En minä olen unohtanut sinua, päinvastoin. Aina silloin tällöin olen ajatellut, että kirjoittaisin. Mutta miten lie olen takertunut toisaalle, käyttänyt valveillaoloaikani muualla ja niin on käynyt kuin kotiaskareissa ja käsitöissä. Jäänyt on tekemättä, haaveet toteuttamatta ja sanat, joita olen päässäni makustellut, ajatukset, joita olen lankavyyhdiksi kerinyt ovat unohtuneet ja nyt ne tuntuvat niin vanhoilta. Kaikki kertomisenarvoinen on jo tapahtunut. Syreeniaidanne tuoksuu ja navakka puuskainen tuuli irrottaa terälehtiä säälimättä. Istun punaisella sohvalla ja ajattelen kuluneita päiviä. Miten olen ikävöinyt! Anna anteeksi, että olen niin kovin huono kirjoittamaan. Anna anteeksi, että höpötän. Ensin meni lysti laihduttamisesta, sitten katosi halu kulkea. Sitten istuin ja ajattelin, että ei tästä mitään tule. Epäilin pääseväni milloinkaan tavoitteeseeni ja tuijotin tyhjää paperia. Joku kysyi, miksen kirjoittanut enemmän ja useammin. Miten voisin? Eihän minulla ole mitää