KOTIASIA

Ootteko kuulleet, että tuo mainio bloggaaja Tiipi Jokinen saapuu ihan livenä Leppävaaran upeaan, vanhaa luostaria muistuttavaaan kirkkoon puhumaan naisen itsetunnosta ja identiteetistä. Saas nähdä, saatteko vastauksen kysymykseen, miten löytää oma tapansa olla nainen nykypäivänä tai kuinka vahvistaa tervettä itsetuntoa, mutta siitä olen varma, että tilaisuus tulee olemaan kiinnostava, ette edes huomaa istuvanne kirkonpenkeillä. Tarkoituksenani on puhua niin, että rouva Jokinen jaksaa kuunnella ja se vaatii jo panostusta puhujalta! Tulkaa kuulolle! Olisi ihanaa tavata teitä lukijoita ihan kasvotusten! Tuu moikkaamaan! Esse-lehti kirjoitti rouva Jokisen rempseistä päivityksistä Juttu löytyy tämän linkin takaa: http://www.esse.fi/nakoislehdet_2015/esse_15_3/esse_15_3.pdf Äidit, siskot, tyttäret, tervetuloa viettämään lämminhenkistä naistenpäivää la 7.3. klo 9.45–15 Leppävaaran kirkolle.  Mainio bloggaaja Tiipi Jokinen alustaa aiheesta "Naisen itsetunto ja identiteetti"

Tänään pala takertui kurkkuun. Tuntui, ettei ääni kulje. Oliko pumpulia sullottu suuhun vai vehnäjauhoja lapattu lusikalla leipäläppään? Muistatko vielä vislauskilpailun? Keskity. Ime happea sisällesi. Anna rintakehän laajentua. Pidätä. Aloita. Vapauta. Anna virrata kaartaen kitalaen kautta. Supista lihaksia, huulet tötterölle, vasten lämmintä ihoa, anna mennä paineella, vapauta ilmavirtaa vähitellen. Puhalla. Auringon säteet hejastuvat lattialle leijailevista hiukkasista. Valkoisia läiskiä sinisellä matolla. Ääni ei tule töhnän läpi. Sisäänhengitys yskittää. Vehnäjauho takertuu kosteaan ihoon. Juhlatamineisiin pukeutuneita tyttöjä naurattaa. Muistan kuudesluokkalaisena kokemani hämmennyksen ja pohdinnan, miksi ilma ei kulje venhnävellissä? Neljäkymmentäkahdeksanvuotiaana pohdin, miksi on tilanteita, että hukkaan ääneni. Osaan laulaa. Olen laulanut kuorossa. Omalla paikallani takarivissä, katse kohdistettuna kuoronjohtajaan, keskittyneenä ja valppaana. Harjoitellut

Ei voi olla totta! Pidätän hengitystä. Lapset on pistetty nukkumaan. Istumme iltateellä, kun eteisestä kantautuu outoa ääntä. Kuka hiippailee meidän kotona? Kuinka monta kertaa illassa nukkumaan menevällä lapsella voi olla pissahätä? Entä kuka osaisi selittää rouva Jokiselle, miksi kullanmuruille tulee isohätä heti, kun lastenkammariin on toivotettu hyvää yötä? Olen saatellut perheemme kuutta lasta untenmaille ja näinä ikimuistoisina vuosina, jolloin ajattelen, että tämänkin herkullisen tarinan muistan ikuisesti unohdan sen kääntyessäni tai ottaessani askeleen, mistä minä puhuinkaan? Kuulen outoja ääniä Nyt ei kukaan, ei, ei keskeyttänyt, mutta vessasta kantautuu kynsiharjan suhina. Sitkeä rapina ja kraanasta lorisee suurella paineella vettä. Joku on lukinnut oven ja kerrankin minun ei tarvitse muistuttaa käsienpesusta. Kuulen, kuinka kynsiharjalla jynssätään lavuaaria, harjakset kiitävät kaakeleissa, harjan kopsahdellessa seinänkulmaan. Vesi kohisee ja vedenpinta

Rouva Jokinen ostaa Pasilan Hesburgerista hampurilaisen ja K-kaupasta limun. Kantaa eväitä masu muristen kohti määräänpäätä, kun laituri kahdeksaa kulkiessaan kuulee harakan raakkumista muistuttavan äänen. Mistä minä tiedän, ketä se huutaa, ajattelen. Haluaa rahaa tai huomiota. Mutta nainen ei hellitä, kiljuu ja kimittää: - Pysähdy! Mulla on sulle asiaa! Kuuntele minua! Onko mun pakko pysähtyä? Rouva Jokinen on hämmästynyt, nyssäköiden keskellä istuva pulimamma osoittaa tekoturkikseen kätkeytynyttä hienohelmaa. Hampaaton hompsu puhuu suomea ja huitoo lähemmäs. Pysähdyn, puistattaa ja ihmisten katsellessa vierestä lähestyn vastentahtoisesti ja epäluuloisesti haisevaa hahmoa. Tuulenpieksämät posket ovat ahavoituneet. Hänellä on kylmästä kovettuneet kädet. Ei lapasia, ei rukkasia, ei sormikkaita, ei lämpöä. Ei hymyä, ei iloa ja nälkä. Hän pyytää rouva Jokiselta rahaa. Kolikoita on harvoin taskussa ja kieltäydyn hakemasta seteliä automaatilta. Nainen tuijottaa surullisena