Haluan kuulla äänesi

Tänään pala takertui kurkkuun. Tuntui, ettei ääni kulje. Oliko pumpulia sullottu suuhun vai vehnäjauhoja lapattu lusikalla leipäläppään?

Muistatko vielä vislauskilpailun?

Keskity. Ime happea sisällesi. Anna rintakehän laajentua. Pidätä. Aloita. Vapauta. Anna virrata kaartaen kitalaen kautta. Supista lihaksia, huulet tötterölle, vasten lämmintä ihoa, anna mennä paineella, vapauta ilmavirtaa vähitellen. Puhalla.

Auringon säteet hejastuvat lattialle leijailevista hiukkasista. Valkoisia läiskiä sinisellä matolla. Ääni ei tule töhnän läpi. Sisäänhengitys yskittää. Vehnäjauho takertuu kosteaan ihoon.

Juhlatamineisiin pukeutuneita tyttöjä naurattaa. Muistan kuudesluokkalaisena kokemani hämmennyksen ja pohdinnan, miksi ilma ei kulje venhnävellissä? Neljäkymmentäkahdeksanvuotiaana pohdin, miksi on tilanteita, että hukkaan ääneni.

Osaan laulaa. Olen laulanut kuorossa. Omalla paikallani takarivissä, katse kohdistettuna kuoronjohtajaan, keskittyneenä ja valppaana. Harjoitellut stemmoja ja taitanut ne.

Osaan laulaa. Olen laulanut kuorossa.

Kuulen ääneni muiden mukana. Se yhtyy vierustovereiden ääniin. Ääni äänien maljassa on kaunista. Saa ihoni rypistymään ilosta, ihokarvat sojottamaan pystyssä ja mielessäni on tanssinkaltainen keveys. Osaan laulaa. Olen laulanut kuorossa.

Osaan laulaa. Miksi en laula. Totean. En laula. Toistan. Osaan laulaa. Kysyn. Miksi en laula.

Mietin hetkeä, kun korvat erottavat ääneni toistavan säveliä väärin. Lauluni kynsii harmonian, kiljahtaa hyminästä, puhkoo sopusoinnun. Ei se ole niin kauheaa. Ajattelen. Ei se, että laulaa nuotin vierestä. Mutta se on hämmentävää, kun ääneni sujahtaa vieraaseen virtaan, alton stemma hakeutuu sopraanojen sekaan, kun sopeudun, sekoan vieraan sävelen kulkuun.

Hei, bloggari - selitä selvemmin!

Ymmärrätkö alkuunkaan, mistä puhun? Ai liian epämääräistä ja outoa? No esimerkiksi, että on iloisella tuulella ja sitten paraskaveri on harmissaan ja yhtäkkiä huomaa hämmentävänsä kahvia lusikka mukia kilistäen, ajatellen synkkiä, vaikka oikeasti, alunperin, se oma tunne ja ajatus oli, että on iloinen ja innostunut.

Osaan laulaa. Olen laulanut kuorossa. Miksi en laula. Greta kirjoitti erään kerran facebookiin jotenkin siihen malliin, että ihminen ei pysty laulamaan, jos hän pelkää. Mitä tekisin, jos en pelkäisi?  

Laulu lieventää stressiä ja pienentää kipua

On niin monta hyvää syytä laulaa. Mutta mitä tehdä, kun huomaa laulun loppuvan? Kerro minulle, oletko sinä löytänyt kadonneen sävelen, oppinut laulamaan muiden lähellä, toisten katsellessa, pysynyt nuotissa ja eläytynyt, antautunut ainutlaatuisena hetkeen? Miltä tuntuu kuulla tämän kiihkeän ajan pauhussa oma ääni ja sisälläsi sykkivä sävel?