KOTIASIA

Rouva Jokinen on keskellä outoa tapahtumaa, toisen ihmisen fantasiaa ja kohde. Mies saa kiksejä siitä, että ostoskassiaan pitelevä rouvashenkilö hämmentyy lähijunan tungoksessa. Kiinnitän vastapäätä istuvaan huomiota hänen siirtäessä jalkojaan jalkojeni lähelle. Nostan katseeni pohtien, olenko ottanut paikkani liian isosti. Mies tuijottaa. Kaupungissa näkee ja keski-ikään mennessä on kuullut kaikenlaista ja mitäpä nyt yhdestä silmäniskusta. Sulkeudun omaan maailmaani ja olen kuin en olisi huomannut asiallisesti pukeutunutta konttorirottaa, joka nojautuu taaksepäin, pää rennosti, leuka kohollaan. Hän levittää häpeilemättä jalkansa ja painaa pohkeensa jalkaani vasten. No huh, mitä ihmettä! Ruuhkajunassa on ahdasta ja halusitpa tai et, joudut koskettamaan toista ihmistä. Penkkien välinen tila on pieni ja pidemmillä säärillä varustettuna rouva Jokinen on tottunut siihen, että jalat pitää asetella taidokkaasti, jotta jokaisen kintut mahtuvat loossiin. Mutta tämä herra nosta

On aika nousta uima-altaasta. Rouva Jokinen kipittää vilakan illan hämärtyessä pihapolkua pitkin pukuhuoneeseen, kiipeää kuluneille lauteille. Nostelee haalistuneet uikkarit kuivumaan, kietoo froteepyyhkeen hiuksiinsa ja kohtaa todellisuuden. Saunassa on kuuma ja kesäsäätä luvataan viikonlopuksi. Mutta sanokaa mun sanoneen, nyt on syksy! Hanhet tepastelevat pellolla, tylysti töllistelevät vesipedot mekastavat törröttävien heinänkorsien keskellä, yksi mustavalkoinen kissakin siellä vaanii, ojan pientareella pikkuhiirulainen pakenee punaruskeaa kettua ja järveltä kantautuu vesilintujen rytmikäs ääntely. Miksikö ne pitävät sellaista meteliä, vastasin pienimmälle, jota oudot kiljahtelut pelottivat. Ne kertovat toisilleen, että on aika mennä ja on aika lähteä, on upeaa suunnata nokka kohti kotia. Entä, jos arki on kadonnut? Syksyn tullen moni asia on muuttunut. Koska rouva Jokinen pitää listoista, keräili hän huomioitansa: herätyskello pitää outoa ääntä, aamuisin hiukset –