HURJA MUODONMUUTOS

Toimitus on nopea ja tehokas, muttei miellyttävä. Siihen sisältyy synkistelyä, itkeskelyä ja jurnutusta, taantumista teini-iän kauhuihin, vastasyntyneen avuttomuuteen ja vastarakastuneen intohimoon.

KOTIVÄKI KOKI  KAUHUNHETKIÄ


Kerran kuussa rouva Jokinen vispaa tehosekoittimessa patoamansa surut, kadottamansa ilon, mustasukkaisen tuikahduksen, tulevaisuuden pelon, epäonnistumisen kauhun, keskeneräisyyden kivun ja onnen, jota hän kokee suuressa määrin juuri tuona kyseisenä päivänä.

Lapset pyörittelevät silmiään. Kolmetoistavuotias tytär nykii iskäänsä hihasta, osoittaa huonetta, jossa siivoan vimmatusti, järjestelen paperikasoja, viikkaan pyykkejä, kolistelen astioita tai voimien loppuessa nyyhkin peiton alla.
- Ei mikään!

Kun ”ei mikään” valtaa mielen, mikään ei tunnu auttavan. Järjellisesti sitä käsittää olevansa herra ja rouva Hormoonin hilpeän pilailun kohteena. Almanakka vakuuttaa tilanteen rauhoittuvan ajan kuluessa. Mutta sillä sekunnilla, kun tuntuu, ettei kukaan rakasta, olen epäonnistunut, yksinäinen, ymmärrystä vaille jäänyt kulkukoira, rapsutuksia kaipaava koditon kissa tai hylätty pikku possu liikutun omista ajatuksistani niin, ettei lohdutusta löydy.

ETSITÄÄN YKSIÖTÄ ÄIDILLE


Kerran kuussa ja satunnaisina päivinä muulloinkin kaipaan omaa majaa, sellaista telttaa tai jurttaa, jonne entisaikojen naiset poistettiin yhteisön keskeltä viettämään saastuneita päiviään. Menisin mielelläni minilomalle, äkkilähdölle rouva Jokisen yksiöön. Olisi oikeataan aika vapauttavaa tekstata ystäville olevansa mököttämässä muutaman päivän.

Mörkönurkkauksen somistaisin tunnelman mukaan ja tunnelmaa nostattaakseni katselisin ilman kuorsausefektiä herkkiä tunnepläjäyksiä: Scarlett O’Haran ja Rhett Butlerin kipinöintiä (TuulenViemää), Sandyn ja Dannyn duettoa (Grease), nunnavalastaan luopuvan Marian ja leski-kapteeni Von Trappin suudelmaa (Sound of Music) ja lopeta vain listan lukeminen, jos et ymmärrä, nämä ovat minun hämyhetkiä. Kirjaan vielä MarilynMonroen komediat Piukatpaikat ja Kesäleski sekä Barbara Streisandin leffoista ainakin nuoruudensuosikkini nimeltä Jentl.

TILANNETIEDOTUS: MA 06.01.2014


Viime yönä nukahdin itkuisena ja varmana siitä, että koko laihdutuskuuri oli suuri fiasko. Aamulla puntari todisti toisin. Epäilystäni huolimatta olin laihtunut! Tunteet kannattaa ottaa vakavasti, mutta eivät ne välttämättä kerro koko totuutta.


Lähetän teille, rakkaat tsempparit lämpimät kiitokset ensimmäisen viikon kannustuksista ja myötäelämisestä. Huristelen parhaillani tunnevuoristoradassa kohti kiepsuttimen korkeinta kohtaa. Kuulemisiin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hän kirjoittaa minulle kaukaisesta maasta

Unien tulkinta

Kuinka rouva Jokinen voisi päästä tunnelmaan, kun kuolema on kolmantena pyöränä?