Muutuin naisesta äidiksi yhdessä yössä

Rouva Jokinen on ollut äiti pian seitsemäntoista vuotta. Elämänmuutokseen hän oli varautunut akateemisella tarkkuudella. Lukenut kaiken mahdollisen imetyksestä, kahlannut Kaks’Plussien vuosikerrat, perehtynyt vanhemmille suunnattuihin kasvatusoppaisiin ja tehnyt asialliset sekä mielestään varsin kattavat muistiinpanot aihepiiristä.

Mitä pakata mukaan synnytyssairaalaan?


Kätilöopistolle otin mukaani käsveskan ja kolme laukkua. Se pienin oli täytetty (ohjeiden mukaan) vaatteilla itselleni ja vastasyntyneelle. Toisessa oli välttämättömät kauneudenhoitovälineet kuten hiusnaamiopurkki, hoitoaine ja shampoo, öljyhoito kaksihaaraisille, kasvojenhoitoon puhdistusemulsiota, Cliniquen saippuaa ja ihotyypin mukaista kosteutusvoidetta, kasvojenkuorintaan mutanaamio, meikkaukseen meikkivoidetta, mattapintaista huulipunaa, ripsaria, poskipunaa ja suurin kaupasta löydetty suti, irtopuuteria, kajalia, luomivärejä, pyöreä hiusharja, fööni, kampa, muotovaahtoa, tummaa kynsilakkaa ja kynsilakan poistoainetta siltä varalta, että haluaisin näiden päivien aikana kuitenkin vaihtaa väriä, muutama pikkupullo punaisia sävyjä sekä manikyyrisetti ja tuliaisiksi tuotu parfyymi ja peili.

Haikaranpesässä vietettäisiin muutama päivä. Miten saisin aikani kulumaan? Kolmanteen laukkuun pakkasin vauvannutun teko-ohjeen, vaalenasinistä baby-lankaa ja kolmosen puikot, muutaman naistenlehden, vauvankasvatuskirjan sekä mielenkiitoisen elämänkerran ja vielä lukemattoman Marplen, piirustusvälineet inspiraation varalta, päiväkirjan tärkeille merkinnöille ja elämysten tallentamiseen.

Miksi vauvani itkee?


Esikoiseni itkiessä ensimmäisen kerran kaivoin käsilaukustani pienen muistilehtiön, johon olin koonnut tärkeimmät asiat. Huolissani tavasin kohdasta ITKU: “Jos ääni on korkea ja äkillinen merkitsee se (ehkä) kipua”. Muistan miettineeni, mistä sen tietää onko itku korkeaa? Entä miten mitataaan äkillinen? Ja miten niin “ehkä”?

Kuluneina päivinä en avannut pakaaseja. Kotiin palattuani meni tovi ennen kuin ehdin asetella purnukat takaisin paikoilleen. Nuttu jäi kutomatta ja kirjat lukematta, etukäteen valmistamani eväät syömättä, huokaus, mistä minä olisin voinut arvata, että tulinen papumuhennos aiheuttaa kammottavia ilmavaivoja vauvalle.

Rouva Jokinen on hoksannut, ettei kirjaviisaudesta ole juurikaan hyötyä tosi elämässä ja ettei hän edelleenkään osaa pakata. Ja avuttomaksi tunnen itseni tänäkin päivänä nähdessäni lapseni allapäin.



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hän kirjoittaa minulle kaukaisesta maasta

Kuva
Oheinen kirje on julkaistu vastaanottajan luvalla ja hän tätä alunperin ehdotti.  Miksi ihmeessä? Rouva Jokinen puhisi miettien, mitä ystävä oikein tarkoitti. Julkaista nyt henkilökohtainen kesäkirje!? Mitä ideaa siinä olisi? Rouva Jokinen oli tyrmistynyt - ehkä ripauksen loukkaantunut. Eihän hän viestejään koko maailmalle lähetä, postita kuin suoramyyntimainoksia tai varainhankintaviestejä henkilökohtaisella personoinnilla ja kivalla kuvalla varustettuna... rakastettu ystävä... Argh! hän jupisi tömistellessään puutarhassa. Ärsyttävä tyyppi! Pohdittuaan asiaa kuukauden päivät, rouva Jokinen ajatteli, että mitä minä nyt näin jurnutan, onhan kaikilla upeilla kirjoittajanaisilla ollut kirjekavereita ja olenhan minäkin nyt yksi heistä: Ihan oikea kirjoittaja, jonka kirje toiselle ihmiselle julkaistaan! Niin, että - cin cin, ystävät! Kirjoitelkaa toisillenne, kirjeenvaihto on kiva harrastus! Tänään, elokuun viidentenä päivänä, rouva Jokinen hörppii tyytyväisenä kahvia viilenevässä illas...
Lue lisää

Nyt tekisi mieli luovuttaa ja jättää koko homma kesken

Kuva
Poden Kukkulan kuningas -syndroomaa. Olotilaa, jossa tyydyn saavuttamaani, vaikka sijainti on huono tai jopa vähäpätöinen. Huojun voittoisana lumivuorella. Yritän pitää tasapainon samalla kun hosun houkutuksia kauemmaksi. Hetkenä minä hyvänsä olen rähmälläni. Kierinyt kasan juurelle. Rouva Jokinen kuvittelee itsensä rähmällään sohjossa voimattomana ja itkuisena.  Olen kuin kukko, joka on kuopinut pahnoista keon. Siellä se metelöi, kasan nokassa, kanalan korkeimmalla kohdalla. Iloisesti olen minäkin kiekunut saavutustani.  Ainoa riemuani latistava tosiasia on, että saavuttamani merkkipaalu oli itse itselleni asettama välitavoite. Nyt olisi aika, toistan, kirjoitan oikein isoilla kirjaimilla, että rouva Jokinenkin huomaisi sanani: NYT OLISI AIKA JATKAA MATKAA! Pikku ponnistus ja olet perillä Mutta kuten ennenkin, rouva Jokinen on kohdannut hämmentävän tilanteen: mahdollisuuksia on monia, elämä pyörryttävän ihanaa, innostavia juttuja on paljon ja kiinnostavin vie...
Lue lisää

Kuinka rouva Jokinen voisi päästä tunnelmaan, kun kuolema on kolmantena pyöränä?

Kuva
Jos suutelen ja sairastun. En sano sitä miehelle, mutta mietin. Jos nenään ei ole sormella asiaa, silmien hieronta on kielletty ja kasvojen rapsutteluun liittyy riski, miten voimme syleillä?  Vaan, eikö nyt pitäisi kipinöidä ja kiljahdella, kannustan itseäni ja sanon:  - Nauti! Antaudu lämpöön! Ole läsnä, sillä et sinä rouva Jokinen voi tietää, josko tämä on viimeinen kerta. Sillä kaikki on toisin, jos meitä ei enää ole.  Ja mitä enemmän ajattelen, että ei pelosta käsin tulisi ajatella, ajattelen, että on järkyttävää, jos tämä on meidän vika kerta. Pelottaa, jos tämä päättyy tähän. Ei vain se, etten ole saanut ilmaistua tunteitani näinä vuosikymmeninä tai päätettyä, mikä on lempiruokani, mutta minulla on edelleen järjestämättä kaikki paperit ja meikkipussit ja käsilaukusta löytyy viime vuoden kuitteja ja pieni, aaltojen pyöreäksi hioma kivi. Niin rakas ystävä, et ehkä ole kuullut,  mutta maailma on nyt mullin mallin.  En tiedä elinoloist...
Lue lisää