Surun pyyhit silmistäni pois
Kesäiltana sydämeni on särkynyt. Nojaan tiskiin odottaen lämmikettä. Taustalla
raikuvan hittibiisin kertsi kannustaa ottamaan katsekontaktia. Vielä on kesää
jäljellä!
Siks oon mä suruinen
Rouva Jokista puistattaa menneiden muistelu. Hän kertoo mielellään
olevansa, nyt, onnellisesti naimisissa. Se tarkoittaa, että riidan päätteeksi
pyydetään anteeksi, halitaan ja ollaan kavereita. Harrastetaan sovintoseksiä ja
nukahdetaan tyytyväisinä. Parransänki raapii suudellessa ja iho lämpenee ihoa
vasten.
Mutta silloin, hyi miten ilkeästi värisyttää ajatellakin, yksinäisyys
riivasi hylättyä kroppaa, punoitti poskipäillä, vilahti katseessa, kopisi kulkiessani,
etsiessäni jotain tapahtuvaksi.
Muutoksen odottaminen on äärimmäinen kokemus. Kyllä, se on herkullinen
mahdollisuus virittää päiväunet uudelle aaltopituudelle, mutta pudotessaan
veteen, kissanpoika tuskin riemastuu tai nauttii elämän tarjoamasta
kylpyhetkestä.
En minäkään pitänyt sooloilusta. Rantapulevardilla käsikynkkää
kävelevistä kuhertelijoista, toinen toisiinsa nojailevista. Eronnut nainen katseli
katkerana jokaista, jolla oli kaveri.
Tell me sweet little lies (*)
Punaisessa kotelomekossa, korkokengissä, hiukset pakotettuna laineille, ripset
kaarelle, kynnet kiiltäviksi, katse rajattuna, kimalletta suviyössä, yksin. Niisk.
Mies hoippui luokseni, matalalla äänellä kosketti: - Olet unelmanainen.
Ystävättärelleni kuvailin kohtaamista. Herrasmiestä, sillä sellainen
luokseni vaappuva vanhus oli. Valkoiset hiukset ohimolta ohuet, paidan kaulus taitteesta kulunut, rypistyneet pellavahousut, villatakissa nahkapaikat ja luunapit, lankatut kengät.
Arvioin kumaraista ajatellen, että olisipa mies ollut ilman
kuulolaitetta, olisin lähtenyt janoisena matkaansa. Tyytynyt saadessani sanoja,
vaikka vain valheita.
Piha ilman sadettajaa
Rouva Jokinen kiittää onneaan, että sanansaattaja oli zombie. Mistä lie Merisatamanrannan
Café Caruselliin köpötellyt iltateelle. Sillä on hetkiä, että kuka tahansa on
kaikki kaikessa.
Rouva Jokinen nostaa katseensa, blogiteksti taukoaa. Puutarhassa
käyskentelee mies panamahatussaan. Pionin valtavat kukinnot nuokkuvat raskaina. Tulikuusama kiemurtelee katonrajaan. Tähtisilmän tuoksu ympäröi tuvan ikkunan
ääressä istuvan.
Kun ihmisellä on ikävä ihmisen luokse, rouva Jokinen ajattelee, hän ei
arvosta viestiä odottaessaan viestintuojaa.
(* Kerro minulle suloisen pikkuruisia valheita)
Kommentit
Lähetä kommentti