Oletko kohdannut yliluonnollisia?

Hopeinen valo valaisee huoneen. Sitten on pimeää. Rouva Jokinen liikahtaa varovasti, aamuyön tunteina parisänkyyn pujahtanut lapsi makaa jalkopäädyssä. Hui, mikä kirkkaus voi olla?

Tunnen hengitykseni kiihtyvän. Hämärä katoaa, valo ilmestyy yhtä nopeasti kuin häviää. Mies kuorsaa äänekkäästi. Jähmetyn jännityksestä, liikutan vain silmiäni, pidätän hengitystä ja tarkistan, ei, kukaan ei seiso oven suussa, eikä osoittele fikkarilla ikkunan takaa.

Kello on puoli kuusi ja lomalaiset nukkuvat. Valo välähtää, uudestaan. Uudestaan! Mikä se voi olla. Uudestaan! Sydän jyskyttäen pohdin mahdollisuutta, että kyseessä on tienpenkereiltä tuttu ilmoitus.

Ajatus taivaallisesta kohtaamisesta on kauhistuttanut minua lapsesta lähtien. Seitsemänkymmentäluvulla kuulin hurjia tarinoita kadotuksesta, viimeisestä hetkestä ja silmänräpäyksestä, joka muuttaisi ihmiskunnan historian. Useimmiten epäilin eteisessä seisoessani, että vanhempani olivat tempautuneet yläilmoihin ilman minua, jos kukaan ei vastannut tervehdykseeni.

Mistä tietää, onko enkeli huoneessa?

Ehkä enkeli? Kikatan peiton alla kuvitellessani Gabrielin visiitille. Siinä hän seisoisi siivet levällään, miekka kädessä ja ilme vakavana. Mitä viestintuojalla mahtaisi olla asiana pian viisikymppiselle, ei enää ihan neitsyelle ja hiukan reppanalle reissaajalle muutenkin.

Ikkuna helähtää. Mielikuvitukseni hihkuu riemusta. Kyllä, olen kohtaamassa taivaallista lähettiä, joka ei saa valotehosteitaan kohilleen ja on nyt takertunut siivistään ikkunan pokaan.

Oikeasti! Rouva Jokinen haluaisi uskoa lentävän soturin kiikuttamaan Tärkeää Sanomaa ja on hiukan pettynyt huomattuaan unenpöpperöisen sinitiaisen törmänneen lasiruutuun.

Hei, ihan oikeasti, mitä meillä tapahtuu?

Valo välähtää, nyt rouva Jokinen huolestuu. Todellakin! Onko pääkopassa vikaa, sähkökäyrät ylikuumenneet vai aivoinfarkti menossa?

Kömmin istuvilleni herättääkseni puolisoni. Olen kuvitellut liikaa, edennyt kauas turva-alueeltani ja päätynyt sairaskertomukseen, joka ei minua mielytä. Ojentaessani käteni ukkoani kohden, katseeni osuu pienokaiseen peiton alla. Nelivuotias keskittyy ikuistamaan katossa kävelevää kärpästä. Hipihiljaa, liikkumatta. Räps, salama valaisee huoneen ääneti.