Oletko törmännyt tähän ongelmaan kasvatuksessa?

Haastavinta lasten kasvatuksessa ei suinkaan ole kakaran kiukkuraivarit karkkihyllyn edessä, vaan kahden aikuisen mielipuolinen taistelu vallasta.

Tyranniäiti haluaa kasvattaa myös miehensä

Kuuntelen mieheni ääntä lastenhuoneessa. Sehän on aivan liian kovalla. Ja miten ihmeessä hän muotoilee sanansa. Periaatteessa olen asiasta samaa mieltä, mutta emmekö me ole sopineet, että sanaa “tyhmä” ei sanota? Pitää sanoa “teit tyhmästi”.

Rouva Jokinen seisoo jähmettyneenä oven raossa. Hänen tekisi mieli rynnätä pelastamaan lapsensa, osallistua kasvatukseen suu vaahdossa selittäen, kuinka asiat tehdään oikeaoppisesti ja rakkaudellisesti. Kasvattaa pehmonallelauman ja legosekamelskan keskellä ensin miehensä ja sitten rakkauden hedelmät.

Olen kyllä mennyt ja sanonut ja huutanut ja itkenyt ja vedonnut tunteisiin, järkeen ja luotettaviin lastenkasvatuskirjoihin, mutta oppinut, että älyttömintä, mitä äitinä lasteni edessä voin tehdä, on väheksyä miestäni.

Pitääkö isän olla äiti?

Oi, kuinka helppoa on nähdä miehen tekemät mokat. Kuinka paljon vaikeampaa antaa hänen tehdä ne. Että suo ihmisen tehdä virheitä, sekin on rakkautta. 

Enhän itsekään arvostaisi asemaani ulkoapäinohjailtavana nukkena. On hauskaa seikkailla ja löytää, oppia ja oivaltaa. Tulla hyväksytyksi silloinkin, kun on epäonnistunut.

Sovimme merkin, oikeastaan sanan, joka ilmaisisi hetken, jolloin tilanne tuntuisi ylivoimaiselta ja sitä haluaisi puhaltaa pelin poikki, antaa punaisen kortin tai lähettää jäähylle.

Lupasimme myöhemmin palata merkittyyn tilanteeseen. Ja niitähän kertyy jatkaessamme yhteistyötämme vanhempina:

– Kirjanmerkki! Hihkun silmiäni muljautellen.

- Kirjanmerkki, hän sihisee ylimielisesti tuijottaen.