Irtisanominen kirpaisi

Niiasin kunnioittamatta. Hymyilin ilotta. Piirtelin palaverissa, enkä jaksanut avata päivän postia. Kumarruin ennen karmia. Pyytelin anteeksi varmuudeksi. Käytävällä puikahdin naistenhuoneeseen kuullessani pomon askeleet kulman takaa.

Muistatko vielä 1990-luvun laman?


Rouva Jokinen miettii nuoruudenkokemustaan. Yhdeksänkymmentäluvulla lama iski tsunamina Suomeen. Vastavalmistuneena ihmettelin kotimaani vajoamista ennennäkemättömään irtisanomisten, konkurssien ja talousvaikeuksien ahdinkoon.

Kaksikymppisenä seurasin hämmentyneenä lähipiirin sätkimistä. Muistaako kukaan tuon ajan tarinoita? En ole unohtanut tuttavan konkurssia, perheellisen itsemurhaa tai ystävien ahdinkoa, kun takaajista tuli jättivelan maksajia.

Erehdyin luottamaan työnantajaan


Työskentelin lastenlehdessä. Meillä oli hurjan hauskaa kehitellessämme uusia tapoja kertoa vanhoja juttuja. Nautin nähdessäni idean muuttuvan tuotteeksi ja riemuitsin jokaisesta numerosta. Illan tullen kikatimme toimituksessa, eikä kenelläkään ollut kiire kotiin.

Lennokkaan luova työ päättyi irtisanomisiin. Katselimme huolestuneena toisiamme ja kuuntelimme kuiskutuksia. Kahvitauolla pohdimme kuinka selvityisimme ja minä lohdutin itseäni unelmallani tulla äidiksi. YT-neuvottelujen aikana ymmärsin, ettei kyse ollut minusta, eikä meistä. Aikana ennen tositeeveetä toteutimme viidakkopeliä. 
  

Eläköön lempeät ihmiset! 


Miksi kerron tämän? Rouva Jokinen miettii vastaustaan. Hän muistaa itsensä kyykyssä, piilossa ja alistettuna. Hän muistaa halunsa tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. Kaiken kokemansa jälkeen hän epäröi. On niin monia mahdollisuuksia tulla haavoitetuksi. On niin monia mahdollisuuksia tulla väärinymmärretyksi. Mitä, jos ne nauraa mulle?

Rouva Jokinen pohtii, millä hetkellä hänestä tuli rohkea. Sillä rohkea minusta tuli. Nainen, joka arvostaa omaa ainutlaatuisuuttaan, omia lahjojaan ja luovuuttaan. Nainen, jonka ilo ei löydy lähimmäisen murheesta, menestys muiden epäonnesta.

Olen tarrannut ajatukseen, että asioilla on tapana järjestyä.

Lohduttakaamme toinen tosiamme.



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hän kirjoittaa minulle kaukaisesta maasta

Kuva
Oheinen kirje on julkaistu vastaanottajan luvalla ja hän tätä alunperin ehdotti.  Miksi ihmeessä? Rouva Jokinen puhisi miettien, mitä ystävä oikein tarkoitti. Julkaista nyt henkilökohtainen kesäkirje!? Mitä ideaa siinä olisi? Rouva Jokinen oli tyrmistynyt - ehkä ripauksen loukkaantunut. Eihän hän viestejään koko maailmalle lähetä, postita kuin suoramyyntimainoksia tai varainhankintaviestejä henkilökohtaisella personoinnilla ja kivalla kuvalla varustettuna... rakastettu ystävä... Argh! hän jupisi tömistellessään puutarhassa. Ärsyttävä tyyppi! Pohdittuaan asiaa kuukauden päivät, rouva Jokinen ajatteli, että mitä minä nyt näin jurnutan, onhan kaikilla upeilla kirjoittajanaisilla ollut kirjekavereita ja olenhan minäkin nyt yksi heistä: Ihan oikea kirjoittaja, jonka kirje toiselle ihmiselle julkaistaan! Niin, että - cin cin, ystävät! Kirjoitelkaa toisillenne, kirjeenvaihto on kiva harrastus! Tänään, elokuun viidentenä päivänä, rouva Jokinen hörppii tyytyväisenä kahvia viilenevässä illas...
Lue lisää

Nyt tekisi mieli luovuttaa ja jättää koko homma kesken

Kuva
Poden Kukkulan kuningas -syndroomaa. Olotilaa, jossa tyydyn saavuttamaani, vaikka sijainti on huono tai jopa vähäpätöinen. Huojun voittoisana lumivuorella. Yritän pitää tasapainon samalla kun hosun houkutuksia kauemmaksi. Hetkenä minä hyvänsä olen rähmälläni. Kierinyt kasan juurelle. Rouva Jokinen kuvittelee itsensä rähmällään sohjossa voimattomana ja itkuisena.  Olen kuin kukko, joka on kuopinut pahnoista keon. Siellä se metelöi, kasan nokassa, kanalan korkeimmalla kohdalla. Iloisesti olen minäkin kiekunut saavutustani.  Ainoa riemuani latistava tosiasia on, että saavuttamani merkkipaalu oli itse itselleni asettama välitavoite. Nyt olisi aika, toistan, kirjoitan oikein isoilla kirjaimilla, että rouva Jokinenkin huomaisi sanani: NYT OLISI AIKA JATKAA MATKAA! Pikku ponnistus ja olet perillä Mutta kuten ennenkin, rouva Jokinen on kohdannut hämmentävän tilanteen: mahdollisuuksia on monia, elämä pyörryttävän ihanaa, innostavia juttuja on paljon ja kiinnostavin vie...
Lue lisää

Kuinka rouva Jokinen voisi päästä tunnelmaan, kun kuolema on kolmantena pyöränä?

Kuva
Jos suutelen ja sairastun. En sano sitä miehelle, mutta mietin. Jos nenään ei ole sormella asiaa, silmien hieronta on kielletty ja kasvojen rapsutteluun liittyy riski, miten voimme syleillä?  Vaan, eikö nyt pitäisi kipinöidä ja kiljahdella, kannustan itseäni ja sanon:  - Nauti! Antaudu lämpöön! Ole läsnä, sillä et sinä rouva Jokinen voi tietää, josko tämä on viimeinen kerta. Sillä kaikki on toisin, jos meitä ei enää ole.  Ja mitä enemmän ajattelen, että ei pelosta käsin tulisi ajatella, ajattelen, että on järkyttävää, jos tämä on meidän vika kerta. Pelottaa, jos tämä päättyy tähän. Ei vain se, etten ole saanut ilmaistua tunteitani näinä vuosikymmeninä tai päätettyä, mikä on lempiruokani, mutta minulla on edelleen järjestämättä kaikki paperit ja meikkipussit ja käsilaukusta löytyy viime vuoden kuitteja ja pieni, aaltojen pyöreäksi hioma kivi. Niin rakas ystävä, et ehkä ole kuullut,  mutta maailma on nyt mullin mallin.  En tiedä elinoloist...
Lue lisää