Ekakerta ei unohdu!

Ekakerta on viatonta sekoilua. Oi, kuinka touhukasta ja sottaista se on, rouva Jokinen funtsailee. Odotukset ovat korkealla, mutta lopulta sitä tyytyy siihen, mitä sattuu saamaan.

Tunsin itseni valmiiksi tositoimiin


Hoh hoijaa, rouva Jokinen polkaiseee vauhtia keinustuolissaan. Tuona kyseisenä päivänä olin yksin kotona. Päätökseni oli kypsynyt kotimatkalla. Tänään se olisi tapahtuva. Olin vakuuttunut olevani valmis.

Riisuin kouluvaatteet yltäni. Valitsin hommaan sopivan hamosen. Letitin hiukseni huolellisesti ja kiinnitin pampuloilla. Lakka puupallojen pinnassa hilseili. Kietaisin vaaleanpunaisen esiliinan suojakseni.

Pian löysin tarvitsemani välineet. Nuuhkin vaniljatankoa. Mittailin silmämääräisesti perunajauhoja, kaakaopulveria. Ups, punanokkaisesta sirottimesta ryöpsähti reilu ripaus suolaa. Muistan, kuinka poskiani kuumotti, käsi vapisi ja hella kuumeni nopeammin kuin osasin odottaa.

Huh, huh, onneksi ei käynyt hullusti!


Jatkoin puuhaastelua vain huomatakseni, että jokin oli mennyt pahasti pieleen. Äidin tekemänä suklaakiisselistä tuli samettisen pehmeää, omani  tutisi harmahtavana klönttinä, tuhnuisten kuplien poksahdellessa arvaamattomasti.

Kiihkeän odottavana lipaisin lusikasta ja poltin kieleni. Kippasin kökkäreen lautaselle ja viilsin kiisselistä palasia. Maidon kanssa näykin muutaman.

Mittaamisen taitoa pidetään aikuisten keskuudessä selviönä. Tietenkin tiedät tasatunnit, osaat ilmoittaa painosi tai laskea kotisi neliöt.

Kadutko sitä, että yritit parhaasi?


Rouva Jokinen osaa vitosen kertotaulun ulkoa ja prosenttilaskuista hän selviää vaatekaupassa tarkistamalla lopullisen hinnan valmiiksi lasketuista kylteistä, mutta ymmärtääkseen asian arvon, keitoksen herkullisuuden, erottaakseen aidon väärennöksestä, meidän täytyy töppäillä, eksyä ja erehtyä.

Äiti kertoi, että perunajauhoja olisi pitänyt lisätä ruokalusikalla vähitellen. Minä kippailin keitokseen täydennystä peltisellä desimukilla. Nopeasti ja enemmän, suurempia annoksia ja kelluvia kokkareita.

Vastoinkäymiset sisältävän paljon iloa. Ei tietenkään sillä hetkellä. Kerronpa kuitenkin kliseisen ajatuksen tähdistä, jotka näkyvät parhaiten pimeällä. Älä lannistu, jos hella savuaa, soppa kuplii tai poltat näppisi. Aloita alusta tai tee jotain ihan muuta, mutta älä anna periksi!

JK. Pysyn nöyränä ja myönnän, etten oppinut tekemään suklaakiisseliä. Valitsen vanukkaat kaupan hyllystä, enkä kadu päätöstäni.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hän kirjoittaa minulle kaukaisesta maasta

Kuva
Oheinen kirje on julkaistu vastaanottajan luvalla ja hän tätä alunperin ehdotti.  Miksi ihmeessä? Rouva Jokinen puhisi miettien, mitä ystävä oikein tarkoitti. Julkaista nyt henkilökohtainen kesäkirje!? Mitä ideaa siinä olisi? Rouva Jokinen oli tyrmistynyt - ehkä ripauksen loukkaantunut. Eihän hän viestejään koko maailmalle lähetä, postita kuin suoramyyntimainoksia tai varainhankintaviestejä henkilökohtaisella personoinnilla ja kivalla kuvalla varustettuna... rakastettu ystävä... Argh! hän jupisi tömistellessään puutarhassa. Ärsyttävä tyyppi! Pohdittuaan asiaa kuukauden päivät, rouva Jokinen ajatteli, että mitä minä nyt näin jurnutan, onhan kaikilla upeilla kirjoittajanaisilla ollut kirjekavereita ja olenhan minäkin nyt yksi heistä: Ihan oikea kirjoittaja, jonka kirje toiselle ihmiselle julkaistaan! Niin, että - cin cin, ystävät! Kirjoitelkaa toisillenne, kirjeenvaihto on kiva harrastus! Tänään, elokuun viidentenä päivänä, rouva Jokinen hörppii tyytyväisenä kahvia viilenevässä illas...
Lue lisää

Nyt tekisi mieli luovuttaa ja jättää koko homma kesken

Kuva
Poden Kukkulan kuningas -syndroomaa. Olotilaa, jossa tyydyn saavuttamaani, vaikka sijainti on huono tai jopa vähäpätöinen. Huojun voittoisana lumivuorella. Yritän pitää tasapainon samalla kun hosun houkutuksia kauemmaksi. Hetkenä minä hyvänsä olen rähmälläni. Kierinyt kasan juurelle. Rouva Jokinen kuvittelee itsensä rähmällään sohjossa voimattomana ja itkuisena.  Olen kuin kukko, joka on kuopinut pahnoista keon. Siellä se metelöi, kasan nokassa, kanalan korkeimmalla kohdalla. Iloisesti olen minäkin kiekunut saavutustani.  Ainoa riemuani latistava tosiasia on, että saavuttamani merkkipaalu oli itse itselleni asettama välitavoite. Nyt olisi aika, toistan, kirjoitan oikein isoilla kirjaimilla, että rouva Jokinenkin huomaisi sanani: NYT OLISI AIKA JATKAA MATKAA! Pikku ponnistus ja olet perillä Mutta kuten ennenkin, rouva Jokinen on kohdannut hämmentävän tilanteen: mahdollisuuksia on monia, elämä pyörryttävän ihanaa, innostavia juttuja on paljon ja kiinnostavin vie...
Lue lisää

Kuinka rouva Jokinen voisi päästä tunnelmaan, kun kuolema on kolmantena pyöränä?

Kuva
Jos suutelen ja sairastun. En sano sitä miehelle, mutta mietin. Jos nenään ei ole sormella asiaa, silmien hieronta on kielletty ja kasvojen rapsutteluun liittyy riski, miten voimme syleillä?  Vaan, eikö nyt pitäisi kipinöidä ja kiljahdella, kannustan itseäni ja sanon:  - Nauti! Antaudu lämpöön! Ole läsnä, sillä et sinä rouva Jokinen voi tietää, josko tämä on viimeinen kerta. Sillä kaikki on toisin, jos meitä ei enää ole.  Ja mitä enemmän ajattelen, että ei pelosta käsin tulisi ajatella, ajattelen, että on järkyttävää, jos tämä on meidän vika kerta. Pelottaa, jos tämä päättyy tähän. Ei vain se, etten ole saanut ilmaistua tunteitani näinä vuosikymmeninä tai päätettyä, mikä on lempiruokani, mutta minulla on edelleen järjestämättä kaikki paperit ja meikkipussit ja käsilaukusta löytyy viime vuoden kuitteja ja pieni, aaltojen pyöreäksi hioma kivi. Niin rakas ystävä, et ehkä ole kuullut,  mutta maailma on nyt mullin mallin.  En tiedä elinoloist...
Lue lisää