Ei saa häiritä!

Rouva Jokinen miettii hädänalaisia. Heitä, jotka tarvitsevat apua. Juu, juu, just niitä rääsyissä kuljeskelevia, nälkäisiä naperoita, pelokkaita silmäpareja, pölystä likaisia kasvoja ja katkeria ryppyjä ohimolla.

Tästä minä unelmoin nuorena

Tyttösenä rouva Jokinen ihaili seikkailijoita. Sankarini löytyivät kirjahyllystä. Ahmin elämänkertoja pelottomista naisista. Yksi oli matkustanut Afrikkaan lohduttamaan orpoja, toinen päätti jäädä Kiinaan ovien sulkeutuessa länsimaalaisilta, kolmas piilotti juutalaisia ullakolle.

Rouva Jokinen huokaisee muistellessaan. Oi, noita naisia ja heidän intoaan. Tänä päivän niin moni asia on muuttunut. Humanitaarista apua jaetaan organisoidusti ja ammattitaidolla. Joku tekee jotakin jossakin.

Tätä en olisi uskonut itsestäni

Itse olen väsähtänyt. Maailmanhätä näyttää olevan vakio, siis miksi vaivaantua. Sitä paitsi minua ahdistaa, jos metrossa vierustoveri vollottaa tai puolituttu ryöpyttää estoitta yksityiskohtia elämästään kysyessäni kohteliaasti kuulumisia.

Miksi pitäisi ottaa huomioon muita, kun itsellä on mukavaa? Typerä kysymys, lapsikin osannee vastata siihen. Eikö saman voisi käänteisesti ilmaista - mikseivät kaikki keräänny ympärilleni, kun minulla menee huonosti?

Halu esiintyä sankarina sai karmaisevan lopun

Mututuntumalla arvioin tekstini synkähköksi. Ehkäpä syy on saunalle eksyneessä pörriäisessä. Se toi mieleeni kesäpäivän. Kimalainen oli tarttunut hämähäkin verkkoon. Lapset surivat pörriäisen kohtaloa ja päätin toimia pelastajana.

Katkaisin seitin. Nyhdin tahmaista möhnää karvaisesta jalasta. Luontokappale ei tajunnut pysähtyä. Se jatkoi kulkuaan takaosaansa taivutellen.

Kesken auttamisprosessin lapsi kysyi lippalakkinsa alta:

- Äiti, irtosiko kimalaisen jalka?


Olisin niin halunnut sanoa, ettei todellakaan! Mutta katsellessani ontumista ja laskeskellessani raajoja, yksi uupui.

Miten tästä eteenpäin?

Eikö se ollut upeaa, että eläin kuitenkin säilyi hengissä!!! Enkö muka tehnyt parhaani!?! Oliko se hiukkasen huonosti ihan lähelle näkevän naisen syytä, että poloinen oli lentänyt viekkaudella viritettyyn ansaan? Ja onko muksujen aina huomattava jokainen yksityiskohta!?!

Ystäväni totesi surumielisesti, että vastoinkäymisen kohdatessa siihen ei haluta osallistua, useimmat eivät kuuntele ja enemmistö lohduttaa itseään.

Tiedän. Kimalaiset eivät lue blogiani. Siitäkin huolimatta: - Anteeksi.