Testataanpa uskollisuutta

Nuorimies kysyy, olenko tyytyväinen nykyiseen ja ehdottaa, että testaamme uskollisuuttani.

Olen huomannut pikeepaidan oikeaan rintataskuun broderatun tutun tuotemerkin ja pysähdyn. Peltiseen postilaatikkoon oli kannettu aiheeton lasku ja nyt yritys saa kasvot.

Myyjä jututtaa mielensäpahoittajaa ja rouva Jokinen ärisee. Yrityksen edustaja hymyilee. Rouva Jokinen tiuskii. Nuorukainen hymyilee. Rouva Jokinen epäilee, että hymy on harjoiteltu.

Mutta


Katsoessaan minua silmiin, hänen poskensa punertuvat. Silmien pupillit laajenevat ja lähes viisikymmentävuotiaana naisena tunnistan untuvaposken katseessa sellaista, jota perinteisessä myyntihetkessä ei ole läsnä.

Aivan kuin yllätysjuhlissa sissänsaapuva synttärisankari tajuaa onnentoivotuksista olohuoneen olevan täynnä ystäviä. Niin minäkin myyjän olevan mies.

Kuinka noloa!


Ajattelen avoautolla ajavia kaljupäitä, liian pinkeissä trikoissa pyöräileviä keskijohdon edustajia, sammakoiksi muuttuneita älyväläyksiä läähättämässä tikkaria imeskelevää neitoa.

Kaikki nämä vuodet olen halveksinut viidenkympin villityksessä seonneita isukkeja, jotka hylkäävät perheensä, ystävänsä ja yhteisönsä, jonkun peruskoulun vastikään päättäneen teinin takia.

Haluisitsä?


Tahdon ajatella, että kyseessä on myyntikikka. Hämmennys on helpompi vaihtaa ylenkatseeksi. Kuvittele arvoisa lukija, kuinka mauton yritys saada täti-ihminen osallistumaan arvontaan.

Mutta entä, jos nuorimies on oikeasti kiinnostunut itseään parikymmentä vuotta vanhemmasta? Eikö sitä saisi mies naista huomata?

Rouva Jokinen kätkeytyy tekopyhään paskaan. Ei tietenkään! Sopimatonta, että ainakaan allekirjoittanut olisi vetovoimainen tai kiinnostava tai vielä pahempaa, seksuaalinen olento.

Hyi, häpeä...


Seija sanoi kaupungilla tavatessamme kirjoituksistani, että ne purkavat osaltaan häpeäkulttuuria, jossa sukupolveni edustajat elävät. Ja toden totta, useimmiten ensimmäinen turvallinen tunne, jonka hämmentävässä tilanteessa etsin esille on h.ä.p.e.ä.

Mitä tässä sitten on hävettävää? Hyvää päivää, häpeänkö tässä toisen puolesta?

Häpeänkö itseäni? Pyh ja pah, minulla mitään hävettävää ole!

Rouva Jokinen kiillottaa mielessään takan reunukselle asettelemaansa voittopokaalia, jonka anonyymit, aina askeleitani seuraavat, arvostelijat ovat tylyn ja tarkan tuomariston päätöksellä ojentaneet juhlavin menoin elämäntyöstä kapean tien kulkijana.

Nainen tietää, mitä haluaa


Kyllä, on sitä yritetty varjella aarretta ja äitikin olisi tyytyväinen tietäessään, kuinka moitteetonta käytöstä ja omistautumista perheen emännän roolin rouva Jokinen on osoittanut – puhumattakaan sitoutumisesta rakastamaansa puolisoon.

Rouva Jokinen ilmoittaa olevansa uskollinen vanhaan valintaansa ja ajautuneensa tilanteeseen selvittääkseen sotkun. Ja hei, ei toi tarjous mua edes kiinnosta.


Rouva Jokinen kävi pizzalla ja luki Ben Malisen kirjoittamasta kirjasta Häpeän monet kasvot: "Koska häpeä on vaikea tunne, sitä on helpompi käsitellä ja kestää, jos pystyy nauramaan itselleen". (Kirjapaja 2012). 


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hän kirjoittaa minulle kaukaisesta maasta

Kuva
Oheinen kirje on julkaistu vastaanottajan luvalla ja hän tätä alunperin ehdotti.  Miksi ihmeessä? Rouva Jokinen puhisi miettien, mitä ystävä oikein tarkoitti. Julkaista nyt henkilökohtainen kesäkirje!? Mitä ideaa siinä olisi? Rouva Jokinen oli tyrmistynyt - ehkä ripauksen loukkaantunut. Eihän hän viestejään koko maailmalle lähetä, postita kuin suoramyyntimainoksia tai varainhankintaviestejä henkilökohtaisella personoinnilla ja kivalla kuvalla varustettuna... rakastettu ystävä... Argh! hän jupisi tömistellessään puutarhassa. Ärsyttävä tyyppi! Pohdittuaan asiaa kuukauden päivät, rouva Jokinen ajatteli, että mitä minä nyt näin jurnutan, onhan kaikilla upeilla kirjoittajanaisilla ollut kirjekavereita ja olenhan minäkin nyt yksi heistä: Ihan oikea kirjoittaja, jonka kirje toiselle ihmiselle julkaistaan! Niin, että - cin cin, ystävät! Kirjoitelkaa toisillenne, kirjeenvaihto on kiva harrastus! Tänään, elokuun viidentenä päivänä, rouva Jokinen hörppii tyytyväisenä kahvia viilenevässä illas...
Lue lisää

Nyt tekisi mieli luovuttaa ja jättää koko homma kesken

Kuva
Poden Kukkulan kuningas -syndroomaa. Olotilaa, jossa tyydyn saavuttamaani, vaikka sijainti on huono tai jopa vähäpätöinen. Huojun voittoisana lumivuorella. Yritän pitää tasapainon samalla kun hosun houkutuksia kauemmaksi. Hetkenä minä hyvänsä olen rähmälläni. Kierinyt kasan juurelle. Rouva Jokinen kuvittelee itsensä rähmällään sohjossa voimattomana ja itkuisena.  Olen kuin kukko, joka on kuopinut pahnoista keon. Siellä se metelöi, kasan nokassa, kanalan korkeimmalla kohdalla. Iloisesti olen minäkin kiekunut saavutustani.  Ainoa riemuani latistava tosiasia on, että saavuttamani merkkipaalu oli itse itselleni asettama välitavoite. Nyt olisi aika, toistan, kirjoitan oikein isoilla kirjaimilla, että rouva Jokinenkin huomaisi sanani: NYT OLISI AIKA JATKAA MATKAA! Pikku ponnistus ja olet perillä Mutta kuten ennenkin, rouva Jokinen on kohdannut hämmentävän tilanteen: mahdollisuuksia on monia, elämä pyörryttävän ihanaa, innostavia juttuja on paljon ja kiinnostavin vie...
Lue lisää

Kuinka rouva Jokinen voisi päästä tunnelmaan, kun kuolema on kolmantena pyöränä?

Kuva
Jos suutelen ja sairastun. En sano sitä miehelle, mutta mietin. Jos nenään ei ole sormella asiaa, silmien hieronta on kielletty ja kasvojen rapsutteluun liittyy riski, miten voimme syleillä?  Vaan, eikö nyt pitäisi kipinöidä ja kiljahdella, kannustan itseäni ja sanon:  - Nauti! Antaudu lämpöön! Ole läsnä, sillä et sinä rouva Jokinen voi tietää, josko tämä on viimeinen kerta. Sillä kaikki on toisin, jos meitä ei enää ole.  Ja mitä enemmän ajattelen, että ei pelosta käsin tulisi ajatella, ajattelen, että on järkyttävää, jos tämä on meidän vika kerta. Pelottaa, jos tämä päättyy tähän. Ei vain se, etten ole saanut ilmaistua tunteitani näinä vuosikymmeninä tai päätettyä, mikä on lempiruokani, mutta minulla on edelleen järjestämättä kaikki paperit ja meikkipussit ja käsilaukusta löytyy viime vuoden kuitteja ja pieni, aaltojen pyöreäksi hioma kivi. Niin rakas ystävä, et ehkä ole kuullut,  mutta maailma on nyt mullin mallin.  En tiedä elinoloist...
Lue lisää