Nettiostoksesta ikävä harmi

Tule auttamaan, pyydän hengästyneenä.

- Mitä tapahtui?

- Kauhea kipu, sanon ja ojennan jalkani kotitohtorin tarkasteltavaksi.

Hän tuijottaa näkemäänsä ja ihmettelee:

- Onpa oudon näköinen! Outoja läiskiä! Sattuuko tästä?

- Ei se jalka!! Ei pottuvarvas!! Ne läiskät on mustaa kynsilakkaa, pikapaikkasin sunnuntaina sukkahousut. (*

Karmea urheiluvamma yllätti

Kaikki alkoi siitä, että tilasin netistä lenkkarit.

- Ei niin tehdä, poikani opasti jälkikäteen. - Ensin käyt kokeilemassa kaupassa ja sitten tilaat sieltä, mistä halvimmalla saat.

Mutta kun. Rouva jokinen oli ihastunut väriin. Niin minulle on käynyt ennenkin, että ulkonäkö on hurmannut, vienyt menessään.

- Oliko sulla liian pienet kengät? Luottohenkilö tutkaili haavoittunutta enkeliä. Varpaan iho on rikki ja tulipunainen.

Ikävä kepponen niin kauniin värisiltä kengiltä, rouva Jokinen pohti ja mietti, miten surkeaa on kulkea, kun jokainen askel on kivulias. Silloin kun tossu sopii, kenkiä ei huomaa. Sitä voi mennä ja kuljeskella, kiivetä ja kipittää. Eipä haittaa helle tai sadesää. Mutta auta armias, jos jalkineet puristavat.

Ensin sitä harmittelee, sitten vihaa jalkojansa. Liian isot. Oudon malliset. Miksi ne turpoavat rasituksessa? Sitten syyttää kenkätehtailijoita, standardikokoja, italialaisten naisten pikkuriikkisiä jalkoja, kapeita lestejä ja ikiaikaisia kauneusihanteita.

Koska tulevat jättivarpaat muotiin?

Milloin munakoison tai kurkun näköinen varvas on seksikäs? Entä harottava oksa tai pikkumakaronit tai leveä lesti? Milloin mies ottaa elokuvan lemmenleikeissä naisen kintun käsiinsä ja nuolee tämän varpaita? 

Hellästi? 

Kutitellen? 

Suloisesti? 

Rouva Jokinen kuvittelee kohtausta, jossa jalkaterä täyttää sankarin kourat. – Aah, niin suuret, isot, kookkaat, voimakkaat, täyteläiset! (Siis ne jalat!!! Rouva Jokinen tarkentaa, ei miehen kädet!!)

Rouva Jokinen ei tule ajautumaan elokuva-alalle. Hän ei näe tässäkään ideassa markkinarakoa. Ketä kiinnostaa isojalkaiset naiset? Ei ainakaan kenkäkauppiaita. Se viimeinenkin oljenkorsi Mannerheimintiellä on pistänyt pillit pussiin, rouva Jokinen huomasi kävellessään ohi. Ikävää, vaikka en siellä itsekään asioinut.

Eikä tässä kaikki! 

Itsetehty epikriisi jatkuu!!

Rouva Jokinen makaa sängyssä ja naputtelee hakusanoja kännykkäänsä. Kurkkukipu, paineen tunne rintakehässä, voimaton olo, väsymys.

Päädyn Lääkärikirja Duodecimen Terveyskirjastoon. Kyllä, kyllä, minulla on kurkkukipeä. Kyllä, kylllä, aivan kuin olisin hengästynyt ja sitten on vielä näitä tuntemuksia, nyökkäilen lukiessani. Tarkistan Sports Trackerin tietoja. Edellisestä lenkistä on vuorokausi. Palautumisaikaa on silti jäljellä vielä neljä tuntia. Hirmuisen kauan pitää odottaa seuraavaa kertaa.

Luettuaan lääkärien laatimia asiantuntija-artikkeleita Rouva jokinen on hämmentynyt. Pian hän on melko vakuuttunut, että hänellä on nielemisongelma, kurkkupaise, palan tunne kurkussa, angiina, nielun tulehdus tai hän potee ylikuntoa. Rouva Jokinen pysähtyy urheiluruudusta tutun termin kohdalle. Urheilumaailmasta, hän kirjoittaa maiskutellen. Vaan toisaalta, "nielemisongelmia on noin 10 %:lla yli 50-vuotiaista". Ja eikö joskus tunnu siltä, kuin olisi pala kurkussa? Sitä nieleskelee näkymätöntä palasta ja kyyneleet herahtavat silmiin.

”Pitkittyneen ylikuormitustilan tavallisia oireita ovat lievä kurkkukipu… ”, kirjoittaa kolumnissaan professori Jussi Huttunen 22. elokuuta 2012. Rouva Jokinen haluaisi kirjoittaa Jussille ja kysyä, että jos on kolme kuukautta käynyt lenkillä, voiko se olla ”pitkittynyt ylikuormitustila”. 

- Jussi, mitä mieltä olet? Olenko nyt voinut ”ajautua ylikuntoon kaikkine ikävine seurauksineen” ja mitä ne mahtavat kohdallani olla!!

Mistä tiedät, onko elimistösi järkyttynyt?

Huh huh, rouva Jokinen ihmettelee lukemaansa. Hörppii hunajateetä ja jatkaa aiheen tutkimista. Hormonit, hermosto ja mitä kaikkea minä kätkenkään sisuksiini ovat joutuneet liian suuren rasituksen kohteeksi yllättäen. Yllättäen, rouva Jokinen tuhahtaa. Tätähän on odotettu jo vuosia!

Kauneus ja terveys –lehden verkkosivulta löytyy mielenkiintoinen artikkeli. Liikuntalääketieteen ja fysiatrian erikoislääkäri Hanna Junttila luettelee tunnusmerkkejä: ”Syke voi käyttäytyä erilailla kuin aiemmin”. 

Sydämeni lyö hurjasti, rouva Jokinen tietää. Joskus vielä enemmän ja iloisemmin, rouva Jokinen pohtii. Toisinaan ylittäessäni autotien, minun tekisi mieli vilkuttaa ylikulkusillalta, nojata kaiteeseen ja lähettää lentosuukkoja ohi kiitäville kuorma-autoille, huudella Eurooppaan ajavalle rekalle terveisiä lenkkipolulta.

Kesken ilottelun silmäni nappaavat ikävän kuvauksen kutkuttavasta taudista: ”normaalista poikkeava hikoilu”. Mahtaako tämä tarkoittaa vähemmän vai enemmän hikoilevaa ihmistä, rouva jokinen nyrpistää nenäänsä miettiessään linja-autossa haisevia matkustajia, joiden ominaistuoksu saa hänet haukkomaan henkeä. Viinanlöyhkää ja pesemättömiä vaatteita.

Tasapainottelen veitsen terällä. Kaikki on tässä. Nyt.

Ylikunto voi toden totta pilata päivän ja tuloksen ja fiiliksen. Pahinta siinä on kai se, että liikkujaa ei enää kiinnosta. Halu tehdä häviää. Into tavoitella on pois. Rouva Jokisen kaltaiselle popup-liikkujalle tämä voi olla traumaattinen ja kohtalokas hetki. Olen äärettömän huolissani.

Päivän edetessä draamankaari notkahtaa. Flanelipyjamassa ja villasukissa keittiöön taapertava on saanut tarpeekseen tyttömäisestä höpötyksestä. Taitaa rouva tietää itsekin, että lepo on tehnyt tehtävänsä ja hän voi hyvin. Hunajatee on sulattanut kököt ja päiväunet piristäneet kummasti.

Sitä rouva Jokinen vielä pohtii, että pitäisikö hänen ladata lisäosa liikunta-appiin, että toisiko suunnitelmallisuus älykkyyttä tähän hommaan. Ylikuntoa tai oikeammin kai sanottuna yliharjiottelua voi ennaltaehkäistä järkevillä valinnoilla ja riittävillä lepopäivillä. Hän miettii, olisiko ystävillä ehkä kokemusta kännykän kanssa treenaamisesta.

Ihanaa viikonloppua SINULLE rakas lukija. Syksy saapuu, koivun lehdet punaisen kultaiset. Lyhenevät päivät ja pitkät pimeät illat luovat tilaa löböilylle. Pidetään huolta toinen toisistamme. Ollaan yhdessä ja ladataan akkuja. On monta hyvää syytä nauttia levosta. Sinä olet se tärkein.

(* Äidiltä opittu kikka korjata rikkinäinen nailonsukka nopeasti, ottamatta sukkiksia pois jalasta on estää silmäpako sutimalla kynsilakkaa hajonneeseen kohtaan. Kokeiltu on ja toimii. Tosin sukkis tarttuu ihoon ja se pitää nykäistä irti. Kynsilakka jää muistoksi.