Mistä iloitset arkipäivässä?

Minulla on lempparini. Tykkään vastatuulesta Pasilan sillalla, Linnanmäen siluetista ja Robert’s coffeen magnum latesta, jonka hörpin kävellessäni.

Nautin lenkkareista, jotka kahdentoista kuukauden aikana ovat saaneet kyytiä. Liikkumisesta, josta on tullut osa arkipäivääni. Iloitsen hikisestä päänahasta ja kuumottavasta ihosta. Siitä, että jaksan kävellä ylämäen. Siitä, että en anna periksi huohotukselle. Siitä, että kipitin ja voitin eräänä aamuna takanani kirittelevän miehen.

Oletteko muuten kiinnittäneet huomiota, kuinka harvalla keski-ikäisellä toimistotyöntekijällä on nykyään salkkua? Eivätkä lukiolaisetkaan sellaisia kanna mukanaan. Cavalet ja mitä niitä oli? Painoivat paljon ja metallilukot napsahtivat äänekkäästi.

Onko sinulla liikunnallisia haaveita?


Minulla on. Unelma vyötärön löytymisestä kuumottaa edelleen innoittaen haaveilemaan. Olen ostanut punaisen kankaan, josta Rebecca on luvannut ommella kietaisuhameen. Ensi vuonna. Vuonna 2015 otan kuvan ja julkaisen sen teille. Ehkä.

Haaveilen pyöräilystä. Olen päättänyt keväällä polkea töihin ja takaisin. Mielikuvissani kiidän ruuhkassa törttöilevien peltilehmien ohi ja saavun ohjaustankoon kiinnitettyä kelloa kilistellen päämäärääni. Syksyn synkkinä sadepäivinä olen kerännyt rohkeutta sekä peruskuntoa.

Unelmilla on tapana toteutua


Aloitin silloin joskus, olen vieläkin. Pysähdyn. Tässä on tärkeä hetki hengittää rauhallisesti. Itsensä määritteleminen mitaten tai vertailen ei ole hyväksi. En moiti, mitä olisin voinut tai muistuta, mitä kaikkea pitäisi. En välitä repsahtamisesta tai horjahtelusta. Tänään saavutin punaiset posket. Eikö olekin hienoa! Pienen askelin, omaan tahtiin, minun matkani.

Tämän vuoden aikana olen oivaltanut, että liikkuminen on lahja. Adele sanoi, että se on etuoikeus. Ensi vuonna aion jatkaa etuoikeutettua elämääni. Liikkua ja iloita.



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hän kirjoittaa minulle kaukaisesta maasta

Kuva
Oheinen kirje on julkaistu vastaanottajan luvalla ja hän tätä alunperin ehdotti.  Miksi ihmeessä? Rouva Jokinen puhisi miettien, mitä ystävä oikein tarkoitti. Julkaista nyt henkilökohtainen kesäkirje!? Mitä ideaa siinä olisi? Rouva Jokinen oli tyrmistynyt - ehkä ripauksen loukkaantunut. Eihän hän viestejään koko maailmalle lähetä, postita kuin suoramyyntimainoksia tai varainhankintaviestejä henkilökohtaisella personoinnilla ja kivalla kuvalla varustettuna... rakastettu ystävä... Argh! hän jupisi tömistellessään puutarhassa. Ärsyttävä tyyppi! Pohdittuaan asiaa kuukauden päivät, rouva Jokinen ajatteli, että mitä minä nyt näin jurnutan, onhan kaikilla upeilla kirjoittajanaisilla ollut kirjekavereita ja olenhan minäkin nyt yksi heistä: Ihan oikea kirjoittaja, jonka kirje toiselle ihmiselle julkaistaan! Niin, että - cin cin, ystävät! Kirjoitelkaa toisillenne, kirjeenvaihto on kiva harrastus! Tänään, elokuun viidentenä päivänä, rouva Jokinen hörppii tyytyväisenä kahvia viilenevässä illas...
Lue lisää

Nyt tekisi mieli luovuttaa ja jättää koko homma kesken

Kuva
Poden Kukkulan kuningas -syndroomaa. Olotilaa, jossa tyydyn saavuttamaani, vaikka sijainti on huono tai jopa vähäpätöinen. Huojun voittoisana lumivuorella. Yritän pitää tasapainon samalla kun hosun houkutuksia kauemmaksi. Hetkenä minä hyvänsä olen rähmälläni. Kierinyt kasan juurelle. Rouva Jokinen kuvittelee itsensä rähmällään sohjossa voimattomana ja itkuisena.  Olen kuin kukko, joka on kuopinut pahnoista keon. Siellä se metelöi, kasan nokassa, kanalan korkeimmalla kohdalla. Iloisesti olen minäkin kiekunut saavutustani.  Ainoa riemuani latistava tosiasia on, että saavuttamani merkkipaalu oli itse itselleni asettama välitavoite. Nyt olisi aika, toistan, kirjoitan oikein isoilla kirjaimilla, että rouva Jokinenkin huomaisi sanani: NYT OLISI AIKA JATKAA MATKAA! Pikku ponnistus ja olet perillä Mutta kuten ennenkin, rouva Jokinen on kohdannut hämmentävän tilanteen: mahdollisuuksia on monia, elämä pyörryttävän ihanaa, innostavia juttuja on paljon ja kiinnostavin vie...
Lue lisää

Kuinka rouva Jokinen voisi päästä tunnelmaan, kun kuolema on kolmantena pyöränä?

Kuva
Jos suutelen ja sairastun. En sano sitä miehelle, mutta mietin. Jos nenään ei ole sormella asiaa, silmien hieronta on kielletty ja kasvojen rapsutteluun liittyy riski, miten voimme syleillä?  Vaan, eikö nyt pitäisi kipinöidä ja kiljahdella, kannustan itseäni ja sanon:  - Nauti! Antaudu lämpöön! Ole läsnä, sillä et sinä rouva Jokinen voi tietää, josko tämä on viimeinen kerta. Sillä kaikki on toisin, jos meitä ei enää ole.  Ja mitä enemmän ajattelen, että ei pelosta käsin tulisi ajatella, ajattelen, että on järkyttävää, jos tämä on meidän vika kerta. Pelottaa, jos tämä päättyy tähän. Ei vain se, etten ole saanut ilmaistua tunteitani näinä vuosikymmeninä tai päätettyä, mikä on lempiruokani, mutta minulla on edelleen järjestämättä kaikki paperit ja meikkipussit ja käsilaukusta löytyy viime vuoden kuitteja ja pieni, aaltojen pyöreäksi hioma kivi. Niin rakas ystävä, et ehkä ole kuullut,  mutta maailma on nyt mullin mallin.  En tiedä elinoloist...
Lue lisää